HEINOLASSA MESSUILLA JO 150 000 KÄVIJÄÄ

Report this content

TIEDOTE 9.8.2004 Vapaasti julkaistavissa Toimituksille HEINOLASSA MESSUILLA JO 150 000 KÄVIJÄÄ Vielä viikko aikaa tutustua messuihin Heinolan messuihin on tähän mennessä tutustunut jo yli 150 000 messuvierasta. Eilisiltaan mennessä kävijöitä oli yhteensä ollut 148 386 ja tänään kukitettiin messujen 150 000. Hän on Harri Jokitalo Nivalasta. Hän tuli messuille vaimonsa Nooran ja 10 kuukauden ikäisen poikansa Jyrin kanssa. Jokitalot olivat hakemassa ideoita rakenteilla olevan talonsa sisustamiseen. Messut ovat avoinna vielä viikon. Viimeinen messupäivä on sunnuntai 15.8. Maanantaina asuntomessuihin tutustui myös Jyväskylän MM-rallin tuore voittaja Marcus Grönholm vaimonsa Teresan kanssa. Samaan aikaan messualueella vieraili sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre puolisonsa Juha Laisaaren kanssa. Heinolan messuilla on vieraillut jo lukuisia valtakunnan päättäjiä. Pääministeri Matti Vanhanen perheineen, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen perheineen sekä eduskunnan asunto- ja ympäristöjaosto ovat jo käyneet messuilla. Alkaneella viikolla messuilla vierailee useampikin ministeri. Tiistaina vierailee ympäristöministeri Jan-Erik Enestam ja keskiviikkona viestintä- ja liikenneministeri Leena Luhtanen. - Messut ovat saaneet hyvää palautetta. Alue ja sen monipuolinen messutarjonta on miellyttänyt messuvieraita. Voimme messujärjestäjinä olla hyvin tyytyväisiä asioiden kulkuun, kommentoi messujen sujumista Suomen Asuntomessujen kehitysjohtaja Oiva Hildén. Alueen rakentaminen jatkuu messujen jälkeen Tähtiniemen rakentaminen jatkuu messujen jälkeenkin. Messualueen kolmannen pihakadun Lanssin varressa sijaitsevat tontit ovat parhaillaan haettavissa ja hakuaika päättyy tiistaina 3. syyskuuta. Jos samasta tontista on jätetty useampia varauksia, tontin saaja valitaan arpomalla. Arvonta suoritetaan perjantaina 10. syyskuuta. Lanssin omakotitalotonttien hinnat vaihtelevat 11 000 eurosta 32 000 euroon. Messualueen pohjoispuolelle Ruotsalaisen rantaan kaavoitetaan lisää pientaloaluetta ja myös omarantaisia omakotitalotontteja. Asuntomessujen projektipäällikkö uskoo tonttikaupan käyvän Heinolassa kiivaana myös messujen jälkeen. "Kilpailemme tosissaan uusista asukkaista ja siksi tarjoamme heille parhaita mahdollisia omakotitalotontteja messualueen läheisyydestä. Tähtiniemen messualue on hyvä esimerkki siitä, kuinka samalla alueella voidaan yhdistää omarantaiset tontit ja kaikille avoimet ja hyvin hoidetut julkiset ranta-alueet." Asuntomessualue sijaitsee Heinolassa Ruotsalaisen järven rannalla kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Messutarjonta on hyvin monipuolinen. Näytteillä on 25 omakotitaloa, kaksi rivitaloa ja kaksi kytkettyä paritaloa. Omakotitaloista kahdeksan sijoittuu omarantaisille tonteille. Valokuvia Heinolan asuntomessualueelta on tiedotusvälineiden vapaasti käytettävissä verkko-osoitteessa http://asuntomessut.valokuvia.fi. Kuvat on ottanut valokuvaaja Antero Tenhunen. Lehtikuvista poikkeavasta käytännöstä on sovittava kuvaajan kanssa erikseen. Lisätietoja: Suomen Asuntomessut, kehitysjohtaja Oiva Hildén, puh. 0400 662 603 Asuntomessut Heinolassa 2004, projektipäällikkö Tuomo Vesikko, puh...... ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/08/09/20040809BIT00080/wkr0001.pdf

Liitteet & linkit