LAUKAAN ASUNTOMESSUJEN PIIRUSTUSKILPAILUN VOITTO TAMPEREELLE

LEHDISTÖTIEDOTE 15.5. 2003 LAUKAAN ASUNTOMESSUJEN PIIRUSTUSKILPAILUN VOITTO TAMPEREELLE Suomen Asuntomessujen valtakunnallisen koululaisten piirustuskilpailun voitti Tampereen Koiviston koulun 11-vuotias oppilas Wilppu Ahonen työllään Rakennustyömaa. Peruskoulun 5-luokkalaisille tarkoitetun kilpailun teemana oli "Koti lapsen silmin". Kilpailulla pyrittiin selvittämään myös sitä, miten 5-luokkalaiset näkevät kodin. Suomalainen koti on Laukaan ensi kesän asuntomessujen teema. Arvosteluraadin mukaan Wilppu Ahosen työssä on hyvällä sommittelulla ja vähillä elementeillä onnistuttu luomaan tasapainoinen ja harkittu kokonaisuus. Rakennustyömaan värimaailma on työn aiheeseen hyvin sopiva. Tekijä on havainnoinut tarkasti ympäristöään. Työssä välittyy oivallusta ja huumoria. Tarkasti toteutettu kollaasitekniikka sopii hyvin valitun aiheen kuvaamiseen. Kilpailun raadissa olivat kuvataiteilija Riitta Uusitalo, museolehtori Teija Isohauta sekä Jyväskylän kuvataidekoulun rehtori Klaus Savolainen. Kilpailutöistä kootaan näyttely ensi kesän Laukaan asuntomessuille 11.7.-10.8. 2003. Voittajatyö sekä muuta palkitut työt ovat nähtävissä internetissä osoitteessa www.asuntomessut.fi/tiedotteet. Koti lapsen silmin -piirustuskilpailun tulokset: 1.Palkinto Wilppu Ahonen 11v, Koiviston koulu Tampere; Rakennustyömaa Kunniamaininnat: Jussi Virtanen 11v, Lempäälä; Mäkisen punatiilitalo Eetu Järvelä 11v, Launeen peruskoulu Lahti; Luksus Sanna Heimo 12 v, Ounasrinteen koulu Rovaniemi; Arki Marjut Kriikku 11 v, Kirja-Matin koulu Ylistaro; Huono päivä Kristiina, Pallonen, Annamari Heikkinen, Muira Myllyoja, Asalla Raasakka ja Laura Sarpola 11-12 v, Antinkankaan koulu Raahe; Arkielämää. Lisätietoja: Markkinointijohtaja Kari Salmi, p.0400 350021 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/05/15/20030515BIT00050/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/05/15/20030515BIT00050/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Suomen Asuntomessut auttaa synnyttämään ja vaalimaan tärkeitä asuinympäristöjä, joissa ihmiset voivat hyvin.