Loma-asuntomessut Mäntyharjussa täyttäneet odotukset erinomaisesti

Report this content

Loma-asuntomessut Mäntyharjussa -tapahtuman kävijät ovat olleet erittäin tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. Tämä käy ilmi messututkimuksen väliraportista, jonka mukaan 95 prosenttia vastaajista piti messuja erinomaisina tai hyvinä.

Vastaajat antoivat kiitosta muun muassa messualueen viihtyisyydelle ja siisteydelle sekä toimiville pysäköintijärjestelyille.

Kävijöitä ympäri Suomen

Messutapahtuma on kerännyt kävijöitä tasaisesti ympäri Suomea. Eniten messuvieraita on tullut Uudenmaan alueelta, jonka ilmoitti kotimaakunnakseen hieman yli neljännes vastaajista.

Seuraavaksi eniten kävijöitä on tullut Etelä-Savosta (14,9 %) ja naapurimaakunnista Kymenlaaksosta (10,9 %), Päijät-Hämeestä (9,4 %) ja Etelä-Karjalasta (6,7 %).

Neljän ensimmäisen päivän aikana messuvieraita on ollut kaikista Manner-Suomen maakunnista.

Erityisesti uusimaalaiset ovat olleet kiinnostuneita tapahtumasta, sillä kolmeen edelliseen loma-asuntomessutapahtumaan verrattuna heidän osuutensa kävijöistä on poikkeuksellisen suuri.

Aiemmissa loma-asuntomessutapahtumissa ympäröivän maakunnan väestö on muodostanut suurimman kävijäryhmän, mutta Mäntyharjussa kävijöitä on ollut tasaisesti eri puolilta Suomea.

– Mäntyharju sijaitsee liikenteellisesti keskeisellä paikalla, joten tänne on helppo tulla eri suunnista. Todennäköisesti myös alueella olevat mökkiläiset ovat löytäneet tapahtuman hyvin, toteaa Suomen Asuntomessujen markkinointi- ja viestintäjohtaja Kari Salmi.

Mäntyharju yllättänyt myönteisesti

Myös Mäntyharjun kunta on vastannut kävijöiden odotuksiin hyvin.

Joka viidennen vastaajan mielestä Mäntyharjun seutu on ylittänyt ennakkokäsitykset ja loput 80 prosenttia vastaajista piti seutua odotustenmukaisena. Vain yksi yli 900 vastaajasta piti seutua odotuksia huonompana.

Myönteistä palautetta messukävijät antoivat myös mäntyharjulaisissa yrityksissä saamastaan palvelusta: 86,7 prosenttia koki saaneensa hyvää tai erittäin hyvää palvelua ja 12,6 prosenttia sai mielestään riittävää palvelua. Vain kaksi vastaajaa sai mielestään huonoa palvelua.

– On mukavaa, että Mäntyharju on pystynyt vastaamaan odotuksiin ja myönteinen viesti palkitsee pitkäjänteisen työn, jota on seudun kehittämisen eteen tehty, Mäntyharjun kunnan kunnanjohtaja Jussi Teittinen sanoo.

Messututkimuksen tiedot on kerätty kävijäperheille jaettujen tutkimuslomakkeiden kautta. Kyselyyn vastasi neljän ensimmäisen messupäivän aikana 934 kävijätaloutta, joka vastaa noin 17 prosenttia kävijöistä.

Messututkimus ja messujen loppuraportti julkaistaan 4.10.2011.

Lisätiedot

markkinointi- ja viestintäjohtaja Kari Salmi, Suomen Asuntomessut, p. 0400 350 021

kunnanjohtaja Jussi Teittinen, Mäntyharjun kunta, p. 0400 656 127