Mikkeli sai vuoden 2017 Asuntomessut ja Pori vuoden 2018 Asuntomessut

Report this content

Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus päätti tänään tiistaina myöntää vuoden 2017 Asuntomessut Mikkelin kaupungille.

- Mikkelin esittämä messualue Saimaan rannalla sopii hyvin vuoden 2017 Asuntomessujen pitopaikaksi. Asuntomessut järjestetään eri paikkakunnilla siten, että messujen sijainnissa ja sisällössä huomioidaan riittävä alueellinen ja sisällöllinen vaihtelu. Mikkeliä edeltävänä vuonna 2016 Asuntomessut järjestetään Seinäjoella, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kertoo.

Mikkelin erityisinä etuina ovat kaupungin strategiaan kirjattu vahva kehitystyö ja asuntomessuprojektin sitominen osaksi Satamalahden hanketta, jolla kaupunki laajenee etelään. Omaa mielenkiintoaan messuhankkeelle tuo lisäksi se, että messualue kaavoitetaan moni-ilmeiseen kulttuurihistorialliseen ympäristöön. Osa tonteista sijaitsee suoraan Saimaan rannalla.

- Uskomme asuntomessuhankkeen edistävän Mikkelin imagoa Saimaan porttina, Heiskanen lisää.

Mikkelin kaupungin alustavien sisältöteemojen lähtökohtia onkin ollut Saimaan vesistön hyödyntäminen osana messuhanketta. Yksi osa tätä on esimerkiksi kaavan suunnittelu siten, että mahdollisimman monelta tontilta avautuu Saimaa-näkymä.

- Asuntomessuprojektissa luodaan uusi houkutteleva asuinalue, joka muodostuu tiiviiksi osaksi nykyistä kaupunkirakennetta ja samalla eurooppalaiseksi edelläkävijäksi tulevaisuuden asuinalueesta. Alueesta tehdään aktiivisen asukkaan paikka, jossa on erinomaiset puitteet vapaa-ajanviettoon kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä, Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander kertoo.

Mikkelin kaupunki laajenee asuntomessurakentamisen myötä Saimaan rantaa pitkin etelän suuntaan.

- Tämä on osaprojekti laajemmassa hankkeessa, joka tehostaa Mikkelin ja Ristiinan välisen alueen maankäyttöä sekä pysyvään että loma-asutukseen. Kaupunki on valmis nimeämään asuntomessualueen koko hankkeen pilottiprojektiksi, Mikander lisää.

Porissa seuraavana vuonna

Suomen Asuntomessut kävi neuvotteluja molempien hakijakaupunkien kanssa. Asuntomessujen järjestämistä ehdotettiin Porille Mikkeliä seuraavana vuonna. Porissa järjestettiin Loma-asuntomessut vuonna 2008. Asuntomessut siellä on järjestetty 1975.

- Saamamme hyvien kokemusten perusteella Porissa on vahva sitoutuminen ja osaaminen suurtapahtuminen järjestäjänä, Pasi Heiskanen toteaa.

Messujen pitopaikaksi vuodelle 2018 Porin kaupunki on esittänyt Karjalankannan ja Hevosluodon aluetta, joka sijaitsee kävelyetäisyydellä kaupungin keskustasta sekä Kirjurinluodon Areenasta, joka on tunnettu tapahtumapaikka Porissa.

- Messut pidetään Porin kaupunkikeskustan luonnollisella laajenemisalueella. Alue on yleiskaavan mukaista rakentamisaluetta ja sen asemakaavatyö on käynnissä. Messuhanke olisi johdonmukainen maapolitiikan ja asuntopolitiikan jatkumo Porissa. Hanketta pidetään luonnollisena osana kaupunkikeskustan kehittämisen kokonaisuutta ja se tuo toivottua monipuolisuutta ja vivahteikkuutta asuntotarjontaan. Päämääränä onkin asukkaiden kirjo, joka hyödyntää keskustapalveluja ja luontoympäristöä ja virkistys- ja ulkoilupaikkoja, Porin tekninen apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus kertoo.

Osuuskunta Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain asuntomessutapahtuman, jonka tarkoituksena on lisätä asumiseen, rakentamiseen ja sisustukseen liittyvää tietoa, tuoda esiin asuntorakentamisen uusia ajatuksia ja innovaatioita, parantaa asuntosuunnittelun ja -rakentamisen laatua sekä herättää yleistä asuntopoliittista keskustelua. Valittaessa messupaikkakuntaa tärkeimpiä vaikuttavia tekijöitä ovat kunnan vahva tahto ja sitoutuminen, luontainen asuntotarve ja -kysyntä, messualueen omaleimaisuus ja yleinen kiinnostavuus sekä kunnan määrittelemät asuntopoliittiset ja kaupunkirakenteelliset tavoitteet ja teemat. Asuntomessut on aina Osuuskunta Suomen Asuntomessujen ja isäntäkaupungin yhteisprojekti.

Lisätietoja:

Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 020 7437 701

Mikkelin kaupunki, kaupunginjohtaja Kimmo Mikander, puh. 044 794 2000

Porin kaupunki, Porin tekninen apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus, p. 044 701 1012