Puutarhanäyttely Asuntomessujen vetonaula Jyväskylässä

Report this content

Ensi kesänä Asuntomessujen uutuus, kesäinen puutarhanäyttely tuo ideoita ja vinkkejä kotipuutarhureille sekä mahdollisuuden viihtyä ja virkistyä vehreässä ympäristössä. Asuntomessujen ohella Jyväskylän kesäaika on täynnä tapahtumia ja toimintaa.

- Jyväskylän asuntomessualue on uusin esimerkki modernista asuntoarkkitehtuurista ja uudistuvasta vihersuunnittelusta. Aivan ydinkeskustan läheisyyteen kohoava Äijälänranta on laadukas täydennysrakentamiskohde, jonne valmistuttuaan syntyy tiivis ja monipuolinen asuinympäristö liki tuhannelle ihmiselle, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kuvailee.

Monimuotoisen Äijälänrannan kantavina teemoina ovat Aalto ja Puu-Tarha. Teemoilla kunnioitetaan maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon perintöä sekä Äijälänrannan pitkää maanviljely- ja puutarhahistoriaa. Uutta kesän asuntomessuilla on ensimmäistä kertaa toteutettava puutarhanäyttely, joka vastaa kuluttajien ja alan toimijoiden kasvavaan kysyntään tuoden Suomeen tuulahduksen keskieurooppalaista puutarhanäyttelykulttuuria.

-Urbaanissa Äijälänrannassa puutarhainnostus etsii uusia toteutumismuotoja; rakennetun ympäristön rinnalle kaivataan vehreitä pihoja ja viihtyisiä yhteisalueita, Asuntomessut Jyväskylässä 2014 projektipäällikkö Anu Hakala kuvailee.

Puutarhanäyttelyn runko rakentuu mallipuutarhoista, jotka sijaitsevat messualueen keskellä. Kukin mallipuutarha on suunniteltu ja toteutettu yksiköllisen teeman pohjalta, jota valitut materiaalit, kasvillisuus ja värimaailma noudattelevat. Erilaisista mallipuutarhoista löytyvät alan uusimmat trendit sekä ideat ja vinkit. Lisäksi alueella on viheralan ulkomyyntitilaa sekä ruokailu-, lepo- ja leikkimahdollisuuksia.

Jyväskylässä ennennäkemätön tapahtumakesä

Kuukauden kestävien Asuntomessujen ohella Jyväskylän kesäaika on tapahtumia täynnä. Tarjolla on kulttuuria, makunautintoja ja persoonallisia käyntikohteita. Asuntomessujen vanavedessä kaupungin yrittäjät ja tapahtumajärjestäjät ovat innostuneet toteuttamaan tapahtumia messuvieraiden ja matkalaisten iloksi.

Heinä-elokuussa kaupungissa koetaan laaja kattaus suurtapahtumia. Asuntomessujen avajaisviikonloppuna pohjoismaiden vanhin, yli 50-vuotias kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä tuo iloa koko perheelle. Jyväskylän Kesä on kokonaisuus konsertteja, teatteria, tanssia, lasten tapahtumia, keskusteluja sekä ilmaista katuohjelmaa. Kotimaisen musiikin uranuurtaja Suomipop-festivaali Lutakonaukiolla asuntomessujen vastarannalla puolestaan marssittaa lavalle toinen toistaan suositumpia artisteja.

Kuukauden vaihteessa ralliautoilun MM-sarjan osakilpailu Neste Oil Ralli Finland kokoaa autourheilun ystävän Jyväskylään ja Keski-Suomeen. Pohjoismaiden suurimpiin vuosittaisiin yleisötapahtumiin lukeutuva ralli on valittu useasti maailman parhaaksi MM-osakilpailuksi.

----------------------------------

Vuoden 2014 Asuntomessut järjestetään Jyväskylän Äijälänrannassa 11.7.–10.8. Asuntomessujen sydämen muodostavat 37 Jyväsjärven läheisyyteen sijoittuvaa pientaloa sekä 13-kerroksinen tornitalo, Jyväskylän Maailmanpylväs. Messutapahtumassa on näytteillä 43 kohdetta – aina 46 huoneistoneliön kerrostaloyksiöistä 308 huoneistoneliön omakotitaloon.

Lisätietoja:

Pasi Heiskanen, toimitusjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut. p. 020 7437 701
Anu Hakala, projektipäällikkö, Asuntomessut Jyväskylässä 2014, p. 014 266 8235

Avainsanat: