Valaistussuunnittelija valitsi parhaiten valaistun messutalon

Report this content

Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo arvioi kaikkien Hyvinkään asuntomessutalojen valaistuksen. Valaistuksen toteuttaminen oli muuttunut aiemmista messuista. Pekanheimon mukaan se johtuu siitä, että ledivalaistus on saavuttanut suuren suosion.

- Oli taloja, joissa kaikki valaistus oli toteutettu ledeillä. Valitettavasti ledien ja varsinkaan niiden antamaan valon laatuun ei ollut kiinnitetty riittävästi huomiota. Myös ledien sijoittelu ja häikäisyn esto jätti paljon toivomisen varaa. Muutamissa taloissa oli käytetty sellaisia ledejä, joiden valomäärä alenee 50 % jopa parissa vuodessa, Ilkka Pekanheimo toteaa.

Pekanheimo kiinnittäisi erityistä huomiota ledinauhoista tuleviin heijastuksiin kiiltävillä pinnoilla. Kun valitaan esimeriksi musta ja kiiltävä työtaso keittiöön, tulee samalla päättää, miten työtaso valaistaan. Mattapintainen tai vaalea työtaso on parempi silloin, jos ledit heijastavat paljon.

Messutalojen valaistusta Pekanheimo on arvioinut ensimmäisen kerran vuoden 1999 Asuntomessuilla. Nyt oli vuorossa jo 15. kerta.

Arviointi on nähtävänä kokonaisuudessaan osoitteessa www.adlux.fi >> ajankohtaista. Jokaiselle valaistukselle on annettu kouluarvosana.

Ilkka Pekanheimon valitsemat kohteet joissa paras valaistus:

1. Kivenherra, arvosana 7,61, talo 21

2. Lammi-Kivitalo Maja, arvosana 7,45, talo 25

3. Käpylä 163, arvosana 7,30, talo 2

Lisämaininnan Pekanheimo antaa kohteelle 2, joka on messujen ainoa täyden spektrin päivänvalotalo.

- Jos olisi arvioitu pelkästään valon laatua, häikäisemättömyyttä ja sisustuksen värien oikeaa toistoa sekä valaistuksen informatiivisuutta (valo- ja värivertailu), olisi talo Käpylä ollut ylivoimainen voittaja, Pekanheimo lisää.

Valaistuksen suunnittelussa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

- Ledin värisävy, joka liian keltaisena voi muuttaa sisussuunnittelijoiden valitseman värimaailman hallitsemattomaksi. Valkoiset ledit näyttävät värit oikein.

- Ledit heijastuivat usein tiskipöydästä tai kiiltävästä työtasosta. Ledinauhan yksittäiset ledipisteet eivät myöskään saisi näkyä. Ledinauha ei saa näkyä useiden metrien päähän esim. keittiöön tai olohuoneeseen. Ledinauhasta tarvitaan vain valo, ei ledien näkymistä.

- Ledien pisteet heijastuivat joskus lasipäällysteisestä taulusta vai valokuvasta estäen kuvan näkymisen.

- Yllättävän paljon on vielä käytössä kattoon upotettuja halogeeneja. Ne menevät muutaman vuoden kuluttua myyntikieltoon, koska ne ovat hehkulamppuja. Lisäksi niiden palovaarallisuus pitäisi myös tiedostaa. Vaikka ajateltaisiin, että niiden tilalle asennetaan myöhemmin ledit, kun siihen on varaa, ei tällainen ole kokonaistaloudellista ajattelua.

- Usein huoneissa valomäärä on riittämätön talvea ajatellen.

- Valokiskoihin asennetut ledispotit voivat häikäistä paljon.

Lisätiedot:

Ilkka Pekanheimo, valaistussuunnittelija

Suomen Valoteknillisen seuran jäsen

AD-Lux Oy

Hämeentie 33

20540 TURKU

puh. 0400 221 421