Vuoden 2014 Asuntomessut Jyväskylässä

Report this content

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Jyväskylän kaupunki allekirjoittivat tänään 6.4. puitesopimuksen vuoden 2014 Asuntomessujen järjestämisestä Jyväskylässä.

Puitesopimuksella Jyväskylän kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut sopivat messujen järjestämisestä Äijälänrannan tulevalla asuinalueella, messuorganisaatiosta sekä kustannusten ja tehtävien jaosta. Jyväskylän kaupunki vastaa messualueen suunnittelusta ja rakentamisesta, Osuuskunta Suomen Asuntomessut vastaa kokonaiskonseptista ja messutapahtuman järjestämisestä.

Tulevaisuuden asumista Äijälänrannassa

Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain asuntomessutapahtuman, jonka tarkoituksena on lisätä asumiseen, rakentamiseen, sisustukseen ja pihoihin liittyvää tietoa, tuoda esille asuntorakentamisen uusia ajatuksia ja innovaatioita, parantaa asuntosuunnittelun ja -rakentamisen laatua sekä herättää yleistä asuntopoliittista keskustelua.

Messupaikkakuntaa valittaessa Suomen Asuntomessut pitää tärkeimpinä tekijöinä kunnan vahvaa tahtoa ja sitoutumista, luontaista asuntotarvetta, messualueen omaleimaisuutta ja yleistä kiinnostavuutta. Lisäksi valintaan vaikuttavat kunnan määrittelemät asuntopoliittiset ja kaupunkirakenteelliset tavoitteet ja teemat.

– Kaavoittaminen ja rakentaminen ovat Jyväskylässä tunnetusti korkealaatuista. Uuden Äijälänrannan asuinalueen kaavoittaminen tarjoaa mahdollisuuden esitellä tulevaisuuteen suuntaavia asumisen kokeiluja ja kehittämistä suurelle yleisölle. Kun tähän yhdistyvät Jyväskylän tarjoamat monipuoliset kulttuuri- ja kaupalliset palvelut sekä hyvä saavutettavuus, messupaikkakunnalle asettamamme tavoitteet täyttyvät erittäin hyvin, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen perustelee.

– Jyväskylän vetovoima ja väestönkasvu on ollut 2000-luvulla suurten kaupunkinen huippua ja kasvu näyttää ennusteiden mukaan jatkuvan. Erinomaiset opiskelumahdollisuudet ja kiinnostavat työpaikat sekä viihtyisät asuinalueet ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet luovat hyvinvointia ja toimeliaisuutta. Uskon, että loistavalle paikalle ydinkeskustan tuntumaan, Päijänteen kupeeseen rakentuva laadukas asuntomessualue houkuttelee runsaasti kävijöitä, sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson.

Kestävän kehityksen alue keskustan tuntumassa

Äijälänrannan kaava-alue sijaitsee Jyväsjärven itärannalla, noin 5 kilometrin päässä keskustasta. Kyseessä on kestävän kehityksen mukainen täydennysrakentamiskohde, johon on suunniteltu rakennettavan 38 omakotitaloa, 1 rivitalo, 1 pienkerrostalo ja 13 kerrostaloa. Niistä messuille rakennetaan omakotitalot, rivitalo, pienkerrostalokortteli sekä yksi Jyväsjärven rantaan tuleva 12-kerroksinen tornitalo.

Jyväsjärveä kiertävä Rantaraitti kulkee Äijälänrannan halki, joten sieltä on erinomaiset kevyen liikenteen yhteydet keskustaan. Alueelle tulee leikkipuisto. Viheralueella on merkittäviä luonto- ja lintuarvoja, joten luonnon kanssa pyritään rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Äijälänrannasta löytyy myös vanhaa kulttuurihistoriallisesti arvokasta ympäristöä.

– Vuoden 2011 aikana järjestetään kaksi suunnittelukilpailua, joista Äijälänsalmen pienkerrostalokilpailu on tontinluovutuskilpailu ja toinen Jyväsjärven rannassa olevien tornitalojen suunnittelukilpailu, kertoo Jyväskylän kaupungin hankejohtaja Anne Sandelin.

Asuntomessujen teemakeskustelu käynnistyy kaupunkilaisille 6.4. avatulla verkkosivustolla. Tonttien esirakentaminen käynnistyy syksyllä 2011. Tonttien haku ja rakentaminen alkavat vuoden 2012 aikana.

Edellisen kerran Asuntomessut järjestettiin Jyväskylässä vuonna 1985, jolloin paikkana oli Kuokkalassa sijaitseva Yrttisuon alue.

Lisätietoja:

-          Pasi Heiskanen, toimitusjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, puh. 040 848 6200, pasi.heiskanen@asuntomessut.fi

-           Markku Andersson, kaupunginjohtaja, Jyväskylän kaupunki, puh. 014 266 1501, markku.andersson@jkl.fi

-          Asuntomessut Jyväskylässä 2014 -tapahtuman projektipäällikkö Erkki Jaala, puh. 0400 857 300, erkki.jaala@jkl.fi

-          Anne Sandelin, hankejohtaja, Jyväskylän kaupunki, puh. 014 266 5051, anne.sandelin@jkl.fi

www.asuntomessut.fi

www.jyvaskyla.fi/asuntomessut