Janne Ahonen seitsemänneksi Hinterzartenin kisassa

Report this content

Tiedote, Suomen Hiihtoliitto, mäkihyppy
28.7.2013 julkaisuvapaa heti

Janne Ahosen karsinnassa esille tullut hyvä vire jatkui hänen ensimmäisessä kansainvälisessä kisassaan Saksan Hinterzartenissa. Ahonen ponnisti 100 ja 101,5 metriset hypyt ja oli kilpailun seitsemäs. Suomen toinen edustaja Lauri Asikainen oli 19.

Ahonen oli tyytyväinen sijoitukseen ja hyppyihinkin, vaikka parannettavaa jäikin.

"Tosi hyvä avauskisa. Kun tänne kisaan lähti, ei oikein tiennyt mitä odottaa. Nyt on kuitenkin paljon helpompi lähteä seuraavaan kisaan", Ahonen sanoi.

Kisahyppyihin jäi parannettavaa esimerkiksi ajoituksen kanssa.

"Ensimmäisessä oli enemmän parannettavaa, ajoituksen kanssa oli kiire eikä rentous löytynyt. Jouduin tekemään vähän pakkoratkaisun. Toinen oli jo parempi, mutta ei vielä kuitenkaan hyvä", Ahonen analysoi.

Tulevissa kisoissa Ahonen pääsee hyppäämään samoilla numeroilla kärkinimien kanssa, mikä helpottaa kokonaisuuden hallintaa.

"Nyt pääsen hyppäämään samoissa olosuhteissa ja samalla arvostelulla kuin kärkinimet. Kun hyppää ensimmäisten joukossa ei oikein ole käsitystä kisasta, että millaisia mittoja tarvitaan.

GP-valmentaja Topi Sarparanta näki kisassa paljon hyvää.

"Molemmat edustajat hyppäsivät kisaan perussuoritukset. Ei nyt vielä kummaltakaan loistokasta tekemistä, mutta ihan ok hyppyjä. Ja hyvältä näyttää siinä valossa, että he ylsivät noille sijoituksille perussuorituksilla", Sarparanta summasi.

Päävalmentaja Pekka Niemelä oli myös erittäin tyytyväinen Hinterzartenin kisaviikonloppuun.

"Positiivinen kauden avausviikonloppu GP:ssä. Hyvä startti ja lupaavalta näyttää", Niemelä kommentoi.

Saksa otti kotikilpailussa kaksoisvoiton, kun Richard Freitag voitti ja Andreas Wellinger oli toinen. Kolmanneksi hyppäsi Slovenian Matjaz Pungertar.

Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=JP&raceid=3796

Seuraavaksi Janne Ahonen ja Lauri Asikainen hyppäävät 1.-3.8. Puolan Wislassa järjestettävässä kesä GP-kilpailussa. Aikataulut osoitteessa http://www.fis-ski.com/uk/604/1228.html?cal_suchsector=JP&event_id=33219

Puolan GP:n kanssa samaan aikaan hypätään Kuopissa FIS Cupin ja Continental Cupin osakilpailuja. Kilpailuissa hyppää parikymmentä suomalaista mäkihyppääjää, joten Suomi on erinomaisesti edustettuna kaikilla tasoilla kesän cup-kilpailuissa.



Lisätietoja:
Valmentaja Topi Sarparanta, puh. +358 50 570 3438

Suomen Hiihtoliitto, mäki ja yhdistetty, tiedotuspalvelut:
Soili Hirvonen, puh. +358 400 837 583, soili.hirvonen@malja.com

Pysy mukana lennossa ja ladulla:
http://www.finnjumping.fi
https://www.facebook.com/skijumpingteamfinland
https://www.facebook.com/nordiccombinedteamfinland
https://www.facebook.com/LadiesSkiJumpingTeamFinland
https://www.vimeo.com/finnjumping