Mäkihypyn ja yhdistetyn viikkokatsaus

Report this content

Tiedote, Suomen Hiihtoliitto
29.1.2013 julkaisuvapaa heti

Mäkihyppy
Maailmancupin lentomäen seuraaviin kisoihin Tshekin Harrachovissa 1.-3.2. osallistuu Suomen A-maajoukkueesta Olli Muotka. Muotka lähtee Harrachoviin hakemaan hyviä onnistumisia lentomäestä lupaavasti menneen Norjan Vikersundin viikonlopun jälkeen. Harrachovissa valmentajana toimii lahtelainen Pekka Kytösaho.

Slovenian Planican Continental Cupin kisoihin 2.-3.2. lähtevät Anssi Koivuranta, Sami Heiskanen ja Ossi-Pekka Valta. Planican uudesta kisamäestä Koivuranta hakee kilpailutuntumaa leikatun polvensa fysiikkaharjoittelun rinnalle. SM-kisoissa hopeaa saavuttaneen Sami Heiskasen tavoitteena on kokemuksen hakeminen ja onnistuminen kansainvälisissä kisoissa. Valmennuksesta Planican kisoissa vastaa Kimmo Savolainen.

Suomeen päävalmentaja Pekka Niemelän johdolla harjoittelemaan jäävät Lauri Asikainen ja Ville Larinto. Miehet leireilevät loppuviikosta Kuopiossa. Larinnon tavoitteena on keskittyä leikatun ja ei leikatun jalan puolieron minimoimiseen fysiikkaharjoittelun kautta. Asikainen puolestaan tarvitsee parhaan fyysisen ja teknisen suorituskykynsä MM-kisoja ajatellen. Tätä lähdetään hakemaan harjoittelujaksolla ja sitä seuraavan kilpailujakson kautta.

”Joukkueemme yksilöitä ei tällä hetkellä voi, joukkueen rikkonaisuuden vuoksi, viedä rinta rinnan eteenpäin, kuten optimaalisessa tilanteessa tässä vaiheessa kautta. Nyt keskitytään etenemään yksilöiden ehdoilla ja tarpeilla. Yritämme saada yksilöllisillä valmistautumisilla joukkueen rakentumaa MM-kisoihin”, selvitti päävalmentaja Pekka Niemelä.

Viiden kilpailun FIS Team Tourille osallistuva joukkue valitaan kuluvan viikon sunnuntaina.

Yhdistetty
Yhdistetyn A-maajoukkue suuntaa keskiviikkona kohti Sochin maailmancupkisoja 2.-3.2. Edessä oleviin esiolympialaisiin mukaan lähtevät Ilkka Herola, Jim Härtull, Eetu Vähäsöyrinki ja Joni Karjalainen.

”Karjalaisen Jonille kisat ovat mahdollisuus näyttää oma kuntonsa ennen MM-kisoja”, kommentoi päävalmentaja Petter Kukkonen.

Alkuvuodesta vaivanneesta flunssasta toipunut Janne Ryynänen jättää Sochin kisat väliin ja treenaa kotioloissa.

”Haluttiin ottaa Jannelle kisataukoa, jotta hän pääsee kotona hyvään kuntoon. Sochi olisi ollut liian aikainen ja mahdollisesti pilannut treenauksen”, kertoi Kukkonen.

Sochin jälkeen vuorossa ovat Almatyn maailmancupkisat Kazastanissa 9.-10.2. Almatyn kisoihin mukaan lähtevät Janne Ryynänen ja Eetu Vähäsöyrinki.

Lisätietoja
Mäkihypyn päävalmentaja Pekka Niemelä, puh. +358 40 755 5159, pekka.niemela(at)finnjumping.fi


Mäkihypyn B-maajoukkueen valmentaja Kimmo Savolainen, puh. +358 40 1977 002, kimmo.savolainen(at)finnjumping.fi
Lahden paikallisvalmentaja Pekka Kytösaho, puh. +358 40 743 7524
Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen, puh.040 120 7772, petter.kukkonen(at)finnjumping.fi

Suomen Hiihtoliitto, mäki ja yhdistetty, tiedotuspalvelut:

Malja BTL Oy, Annankatu 29 A 5, 00100 Helsinki, www.malja.com

Tiedottaja Sanni Kivipelto, puh. 050 5909163, sanni.kivipelto@malja.com

Pysy mukana lennossa ja ladulla:

http://www.finnjumping.fi
https://www.facebook.com/skijumpingteamfinland

https://www.facebook.com/nordiccombinedteamfinland

https://www.facebook.com/LadiesSkiJumpingTeamFinland

https://www.vimeo.com/finnjumping