Mäkimiehillä vielä parannettavaa ennen suurmäen kilpailua

Report this content

Tiedote, Suomen Hiihtoliitto, mäkihyppy ja yhdistetty

26.2.2013 julkaisuvapaa heti

Suomen mäkinelikko, Anssi Koivuranta, Lauri Asikainen, Sami Heiskanen ja Ville Larinto, hakee vielä parasta iskua keskiviikkoiseen suurmäen karsintaan Val di Fiemmen MM-kilpailuissa. Predazzon HS134-suurmäestä on takana ensimmäinen harjoitus, seuraavissa keskitytään hypyn kokoamiseen ja oikean fiiliksen löytämiseen.

Edessä on vielä tiistain kolmen kierroksen harjoitukset sekä harjoituskierros keskiviikkona ennen karsintakilpailua.

Päävalmentaja Pekka Niemelän mukaan pojat eivät vielä päässeet omalle tasolleen.
”Eilen startattiin isossa mäessä, mutta ei ollut kyllä ”magic monday”, kuten pojille sanoinkin. Aloitettiin perusmeiningillä, tosin yksittäisiä lupauksia rupes jo tulemaan. Jokaisella hyppääjällä on kuitenkin tiedossa se, mihin pitää nyt keskittyä. Kysymys on siitä, miten sen pystyy toteuttamaan tuolla mäessä.”

Niemelä odottaa olosuhteiden olevan tasaisemmat, mitä pikkumäen harjoituksissa ja kilpailuissa.
”Eilen oli ihan peruskelit verrattuna pienenmäen keleihin, jotka olivat hyvin epätyypilliset minusta tänne. Odotan isonmäen kisassa enemmän tyypillisiä tasaisempia Val di Fiemmen olosuhteita.”

Urheilijoiden kommentit ensimmäisten harjoitusten jälkeen:

Anssi Koivuranta:

”Olishan suurmäen treenit voineet vähän paremmin startata, aika hirveetä hyppäämistä tällä hetkellä. Ainakin voi parantaa tästä eteenpäin. Ponnistuksessa on se ongelma, rytmi täytyy löytää. Se on oikeastaan hyvin hyvin simppeli juttu, mutta jostain syystä siitä tekee vaikean asian tuolla mäessä.”

Lauri Asikainen:

”Loppurtreeniä kohden sai vähän juonen päästä kiinni. Kun katsoin kamerasta treenihyppyjä visuaalisesti, niin sain sitten myös kinesteettistä tuntemusta hypystä, mitä pitää oikeasti tehdä.”

Asikainen kokeili pieniä muutoksia välineiden säädöissä parantaakseen ylämäen laskuasennon tuntumaa.
”Korotin hieman kantalappua siteestä, jos siitä asennosta olisi saanut hieman menevämmän tuntuisen. Se ei ollut nyt se oikea ratkaisu, mutta sain ainakin sen selville, että hyppy ei siitä ollut kiinni.”

Sami Heiskanen:

”Ei mennyt ihan putkeen mennyt eilinen treeni. Samat virheet tulevat esille kuin kisassakin eli asennon kanssa on ongelmia. Tiedän mitä pitää tehdä, mutta ei vielä pysty toteuttamaan. Kolme hyppyä on nyt takana Predazzon mäestä, ei ole pöllömmän tuntuinen mäki.”

Ville Larinto:

”Aika lailla samat fiilikset kuin Anssillakin. Huonoja olivat hypyt ensimmäisissä treeneissä. Itse tekee itselleen aivan liian vaikeata tästä hommasta. Ruuvia pitäisi päässä vähän löysätä. Nyt vaan pitäisi malttaa ja lopettaa yliyrittäminen ja näyttäminen.”

Joukkueen pressikuvat ovat ladattavissa osoitteessa https://skydrive.live.com/redir?resid=E997C14DFC2DBE99!315&authkey=!ANVW8XsA7sS7WgM

HUOM! Kansiota on täydennetty Sami Heiskasen kuvalla.

Muistutus //

YHDISTETYN MEDIATAPAAMIEN
Keskiviikkona 27.2.2013 klo 11:30

Hotel Maria, Corso Dolomiti 43, Predazzo.

Lisätietoja
Suomen Hiihtoliitto, mäki ja yhdistetty, tiedotuspalvelut:
Viestintäpäällikkö Soili Hirvonen, puh. +358 400 837 583, soili.hirvonen@malja.com

Pysy mukana lennossa ja ladulla:
http://www.finnjumping.fi
https://www.facebook.com/skijumpingteamfinland
https://www.facebook.com/nordiccombinedteamfinland
https://www.facebook.com/LadiesSkiJumpingTeamFinland
https://www.vimeo.com/finnjumping