Fotosoppa palaa ohjelmistoon Kansallisoopperassa

Report this content

Sara Saviolan riemukas tanssiteos alakouluikäisille nähdään myös Vantaalla ja Raumalla.

Sara Saviolan riemukas tanssiteos Fotosoppa palaa ohjelmistoon Kansallisoopperassa marraskuussa. 6–9-vuotiaille suunnattu teos nähdään syyskaudella Oopperan parvilämpiössä sekä Vantaalla Tikkurilan lukion auditoriossa ja Raumalla Rauma-salissa. Esitykset Oopperassa jatkuvat jälleen huhti–toukokuussa 2015.

Fotosoppa kertoo tarjoilijan paikasta unelmoivasta sopparavintolan siivoojasta Sofiasta. Kun ynseä ravintolapäällikkö poistuu ostoksille, Sofia pääsee kokeilemaan haaveittensa ammattia. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaisesti, ja kun pahaa-aavistamaton turisti kameroineen astuu ravintolaan, onkin valmiina sellainen soppa, että sen selvittämiseksi tarvitaan koko porukan yhteistyötaitoja.

Igor Stravinskyn, Dmitri Šostakovitšin ja Ludwig van Beethovenin sävellysten lisäksi Fotosopan musiikkina soi bollywood-klassikko Mahi ve sekä Kaoman superhitti Lambada. Koreografin assistenttina toimii Teemu Tainio, ja puvut ja lavastuksen on suunnitellut Tarmo Tanttu.  Rooleissa nähdään Kansallisbaletin tanssijoita: siivooja Sofiana Lucie Rákosníková ja Sari Ikonen, tarjoilijana Charlotte Schauman-Mäki ja Kailey Kaba, ravintolapäällikkönä Evaldas Bielinis ja Teemu Tainio sekä turistina Ville Mäki ja Linas Kavaliauskas.

Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta valmistunut Sara Saviola on ollut kiinnitettynä Kansallisbalettiin vuodesta 2002 alkaen. Hän on tanssinut lukuisissa klassisen baletin ja nykytanssiohjelmiston solistirooleissa. Kansallisbaletin koreografiworkshopeihin Saviola on tehnyt omat koreografiat As serious As your life (yhdessä Maria Tammisen kanssa 2006) ja Take off (2009).

Sara Saviola: Fotosoppa

Kansallisoopperan parvilämpiö 10.11. ja 11.11. klo 11.30 sekä 12.11., 27.4. ja 4.5. klo 11.30 ja 13
Liput 10,50e (sis. palvelumaksun), Oopperan lipunmyynti ja Lippupiste

Rauma-sali, Rauma 19.11. klo 10 ja 12
Liput 2,50 e, Palvelupiste Pyyrman, p. (02) 834 5001

Tikkurilan lukion auditorio, Vantaa 17.11. klo 10 ja 12
Liput 5 e, pakollinen ennakkovaraus hanna.nyman@vantaa.fitai 040 843 6665
(lippuja saatavilla ainoastaan klo 12 esitykseen)

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Teoskuvat ovat maksutta tiedotusvälineiden käytettävissä Kansallisoopperan aineistopankissa. Aineistopankin käyttäjiksi voi rekisteröityä Oopperan www-sivujen kautta. Ensi-iltateosten kuvat ovat käytettävissä aineistopankissa ensi-iltaviikon loppupuolelta alkaen.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia