Kansallisbaletin muumibaletti saa kaksi lisänäytöstä

Report this content

Muumipeikko ja pyrstötähti nähdään päänäyttämöllä äitienpäivänä

Maaliskuussa Kansallisbaletissa ensi-iltansa saava Muumipeikko ja pyrstötähti on saavuttanut suuren suosion jo ennakkoon, ja baletin kaikki yhdeksän esitystä Alminsalissa on loppuunmyyty. Teos saa kaksi lisänäytöstä päänäyttämölle äitienpäivänä 10. toukokuuta klo 13 ja klo 16. Äitienpäivän kunniaksi esitysten väliajalla voi nauttia erityisen Muumimamman teehetken antimista vaikka koko perheen voimin. Lippujen myynti lisäesityksiin on alkanut maanantaina 19.1. klo 9.

Muumipeikon ja pyrstötähden tarina on yksi Tove Janssonin varhaisimmista muumitarinoista. Anandah Konosen koreografiassa Muumipeikko ystävineen tavataan tuttuina hahmoina, ja vaikkei Muumipeikon keho taivukaan balettiin, nähdään myös hänen tanssahtelevan. Klassista balettia esityksessä nähdään mm. monien matkalla vastaantulevien hahmojen tanssimana. Äänitteenä kuultavan musiikin balettiin on säveltänyt Panu Aaltio.

Baletissa Muumipeikon roolissa nähdään Jani Talo ja Florian Modan, Nipsuna Ilja Bolotov ja Asla Jääskeläinen, Nuuskamuikkusena Stanislav Beljajevski ja Evaldas Bielinis sekä Niiskuneitinä Tiina Myllymäki ja Edita Raušerová. Pyrstötähtenä nähdään Mai Komori ja Daria Makhateli.

Anandah Kononen – Panu Aaltio: Muumipeikko ja pyrstötähti
Lisäesitykset päänäyttämöllä 10.5. klo 13 ja klo 16.
Liput 42/22 euroa, perhelippu (2 aikuista + 2 lasta) 100 euroa

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen, p. 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Teoskuvat ovat maksutta tiedotusvälineiden käytettävissä Kansallisoopperan aineistopankissa. Aineistopankin käyttäjiksi voi rekisteröityä Oopperan www-sivujen kautta. Ensi-iltateosten kuvat ovat käytettävissä aineistopankissa ensi-iltaviikon loppupuolelta alkaen.

Avainsanat: