Kansallisbaletti ja Kenneth Greve vierailevat Imatralla

Report this content

Greve tanssii ensi kertaa Tuonelan joutsenessa 

Suomen Kansallisbaletti jatkaa viime kaudella aloitettua kiertuetoimintaa Suomessa. Kansallisbaletti kylässä -tapahtuma järjestetään keväällä 2015 Jyväskylässä ja Imatralla. ”Viime kauden myönteiset kokemukset tapahtumasta innostivat meitä järjestämään kiertuetoimintaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella myös tänä vuonna. Esityksen lisäksi haluamme tarjota paikallisille balettiharrastajille ja -opiskelijoille mahdollisuuden treenata päivän yhdessä ammattitanssijoiden kanssa”, Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve kertoo.

Imatran vierailupäivän 1.3.2015 aikana Tanssistudio Jamin opiskelijat pääsevät yhteisille treenitunneille ja workshopeihin Kansallisbaletin tanssijoiden kanssa. Vierailupäivä huipentuu Imatran Kulttuuritalo Virrassa Kansallisbaletin ja Tanssistudion yhteiseen esitykseen.

Imatran vierailun erikoisuutena näyttämöllä nähdään myös Kenneth Greve itse. Hän esittää Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlan kunniaksi yhdessä ensitanssija Daria Makhatelin kanssa legendaarisen Tuonelan joutsenen. Imre Eckin Sibeliuksen musiikkiin luoma koreografia on ollut osa vuonna 1976 kantaesitettyä balettia Lemminkäinen, ja Tuonelan joutsenen kaksintanssi nähdään nyt ensimmäistä kertaa Greven tanssimana. Kaksintanssin ovat harjoittaneet Lemminkäisen päärooleissa ensi-iltakaudella tanssineet Ulrika Hallberg ja Jarmo Rastas. Greve ja Makhateli esittävät Tuonelan joutsenen Imatran jälkeen Lontoon Royal Albert Hallissa viikkoa myöhemmin.

Illan esityksessä Kansallisbaletin tanssijat tuovat näyttämölle lisäksi katkelmia klassisen baletin suosikkiteoksista Pähkinänsärkijästä Don Quijoteen sekä kiinnostavista nykytanssiteoksista. Kansallisbaletin tanssijoiden lisäksi tanssistudion opiskelijat tuovat näyttämölle omaa ohjelmaansa.

Kansallisbaletti kylässä Imatralla
Imatra 1.3.2015, esitys: Kulttuuritalo Virta klo 18
Liput 17,50 euroa (sisältää palvelumaksun), ennakkomyynti Lippupalvelu ja Kulttuuritalo Virran lipunmyynti.

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen, p. 09 4030 2223, jussi.iltanen@opera.fi

Suomen Kansallisooppera / Viestintä
viestintäpäällikkö Heidi Almi 09 4030 2321

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi@opera.fi
www.ooppera.fi

Suomen Kansallisooppera on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.

Avainsanat: