Kansallisooppera vie Mahlerin suursinfonian Musiikkitaloon

Report this content

Kuolemaa ja ylösnousemusta käsittelevä Gustav Mahlerin toinen sinfonia vaatii harvinaisen suuren kokoonpanon. Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 9. helmikuuta kuultavan konsertin johtaa Suomen kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler ja solisteina laulavat Tuija Knihtilä ja Miah Persson.

Mahlerin toisen sinfonian alttosolisti on suomalaiselle oopperayleisölle tuttu mezzosopraano Tuija Knihtilä. Knihtilä lauloi vuoteen 2010 asti Suomen kansallisoopperan solistina, minkä jälkeen hän on esiintynyt eri puolilla Eurooppaa ja erityisesti Oslon oopperassa. Kansallisoopperassa hänet on viimeksi nähty Aidan Amneriksen roolissa vuonna 2012.

Ruotsalainen sopraano Miah Persson tekee nyt ensivierailunsa Suomen kansallisoopperassa. Poikkeuksellisen kaunisääniseksi kehuttu Persson on erikoistunut Mozartin oopperoihin ja kiertänyt niiden tiimoilta maailman merkittävimmissä oopperataloissa. Mahlerin toisen sinfonian solistina hän on laulanut muun muassa Lontoon Proms-festivaalilla.

Gustav Mahlerin toinen sinfonia kulkee teemoiltaan hautajaissaattueesta ylösnousemukseen. Teos käsittelee kuolemaa ja toivetta ikuisesta elämästä väkevästi; 80-minuuttinen sinfonia vaatii poikkeuksellisen suuren eli 115 soittajan orkesterin. Erityisesti vaskia ja lyömäsoittajia on tavallista enemmän ja osa muusikoista soittaa lavan ulkopuolella. Kokoonpanoon erikoisuuksiin kuuluu myös neljä harppua ja urut. Suuren orkesterin ja solistien lisäksi teoksessa esiintyy Suomen kansallisoopperan kuoro.

Gustav Mahler: 2. sinfonia
Musiikkitalo 9.2.2016 klo 19.00
Liput 15–40 euroa Lippupalvelusta ja Musiikkitalon lipunmyynnistä.

Suomen kansallisooppera ja -baletti  / Viestintä
viestintäpäällikkö Johanna Järventaus 09 4030 2322

viestintäsuunnittelija Heli Rislakki 09 4030 2320 (oopperat)
viestintäsuunnittelija Jussi Iltanen 09 4030 2223 (baletit)
päädramaturgi Juhani Koivisto 09 4030 2215
etunimi.sukunimi(at)opera.fi
www.oopperabaletti.fi


Suomen kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos, joka toimii koko Suomen hyväksi: Kansallisooppera on maan ainoa ammatillinen oopperatalo, Kansallisbaletti taas maan ainoa ammatillinen balettiryhmä. Ohjelmistoon kuuluu sekä aikaa kestäviä klassikkoja että uusia teoksia, maailmalta ja kotimaasta.
www.oopperabaletti.fi

Avainsanat: