Nuorten käsissä syntyy kokonainen ooppera

Report this content

Vuodesta 2011 käynnissä ollut Kuule, minä sävellän! -hanke on johdattanut jo lähes 100 lasta ja nuorta säveltämisen pariin. Nyt 10 yläasteikäistä nuorta valmistaa kokonaisen oopperan, joka esitetään yleisölle Kansallisoopperan Alminsalissa huhtikuussa 2016.

Vuodesta 2011 käynnissä ollut Kuule, minä sävellän! -hanke on ennättänyt uuteen vaiheeseen. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Musiikkitalon, Suomen Kansallisoopperan ja New Yorkin filharmonisen orkesterin yhteishankkeessa jo lähes 100 lasta ja nuorta on säveltänyt musiikkia ammattilaisten johdolla. Hankkeessa sävellyskokemusta jo kartuttaneista nuorista on valikoitunut 10 yläasteikäisen ryhmä, joka valmistaa nyt yhteisvoimin kokonaisen oopperan. Teos kantaesitetään Kansallisoopperan Alminsalissa huhtikuussa 2016. Yleisölle on tarjolla kolme avointa esitystä, minkä lisäksi kutsutut kouluryhmät saavat omat päivänäytöksensä.

Prosessi alkaa libreton kirjoittamisella. Nuoret tutustuvat aiheeseen mm. teatteri- ja musiikki-improvisaation kautta. Syysloman jälkeen alkaa varsinainen sävellystyö, jonka on tarkoitus olla valmis jouluun mennessä. Sävellystyötä ohjaavat Olli Kortekangas ja Riikka Talvitie ja libreton kirjoittamista Jemina Sillanpää.

Vuodenvaihteen jälkeen käynnistyy harjoitusvaihe, joka huipentuu Kansallisoopperan Alminsalissa huhtikuussa nähtäviin esityksiin. Uutuusteoksen esittävät yhteistyöorkesterien muusikoista koottu yhtye, Tapiolan lukion kamarikuoro sekä tenori Jarno Lehtola ja Sibelius-Akatemiassa opiskelevat sopraano Saara Kiiveri ja baritoni Sampo Haapaniemi. Esityksen ohjaa Jere Erkkilä. Lavastus ja puvut syntyvät Taina Relanderin johdolla Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa.

Kuule, minä sävellän! -hankkeessa lapset ja nuoret säveltävät ammattisäveltäjien johdolla ammattisoittajista kootulle orkesterille. Hankkeen lähtökohtana on antaa tilaa lasten ja nuorten omille visioille. Ammattilaiset auttavat vain sävellysteknisissä asioissa. Lasten ja nuorten sävellyksiä on esitetty jo 12 konsertissa vuodesta 2011 lähtien.


Kuule, minä sävellän! -ooppera Alminsalissa
Yleisölle avoimet esitykset

ke 13.4.2016 klo 18.00
to 14.4.2015 klo 18.00
pe 15.4.2015 klo 18.00

Liput 7–9e (sis. palvelumaksun), Oopperan lipunmyynti tai Lippupiste. Liput tulevat myyntiin 6.10.


Lisätietoja:

Kansallisooppera: vastaava tuottaja Tuula Jukola-Nuorteva, p. 050 5669786, tuula.jukola-nuorteva@opera.fi
Radion sinfoniaorkesteri: apulaisintendentti Juha Ahonen, p. 040 5100511, juha.ahonen@yle.fi
Helsingin kaupunginorkesteri: tuottaja Annika Koivula, p. 040 1582223, annika.koivula@hel.fi
Sibelius-Akatemia: lehtori Riitta Tikkanen, p. 0407104332, riitta.tikkanen@uniarts.fi
Musiikkitalo: tapahtumapäällikkö Robin Lindeberg, p. 020 7070406, robin.lindeberg@musiikkitalo.fi



Avainsanat:

Multimedia

Multimedia