Elli Salon Alina on lohdullinen ja kirkas näyttämöteos läheisen ihmisen murtumisesta

Elli Salon kirjoittama Alina on vähäsanainen mutta paljonpuhuva näytelmä ihmisestä, joka kadottaa läheisensä ja melkein itsensä. Se paljastaa julman todellisuuden, arjeksi kivettyneen kaaoksen, herkän koskettavasti, arvoituksellisena ja runollisena. Esityksen ohjaa Kansallisteatterin Omapohjaan 28. elokuuta Riikka Oksanen. Alina on Salon ja Oksasen debyyttiteos Kansallisteatterissa.

Alinan elämä ajautuu hallitsemattomaan kaaokseen, kun hänen veljensä Emil uppoaa syvälle riippuvuuteen ja itsetuhoon. Kaikki se, mikä on ollut tavallista ja turvallista, muuttuu jatkuvaksi poikkeustilaksi. Alina yrittää pitää veljensä hengissä ja varjella hapertuvaa arkea, mutta alkaa itse vähitellen murtua. Yhteiskunta ympärillä näyttäytyy yhtä neuvottomana kuin Alina.

Mitä sisaruus on? Mitä tehdä, kun rakas ihminen tuhoutuu omien silmien edessä? Mikä lohduttaa silloin, kun toivottomuus on ihan lähellä?

”Elli Salo on kirjoittanut synkistä ja rumistakin asioista todella kauniisti, ilmavasti ja kirkkaasti. Me työryhmänä olemme halunneet antaa paljon tilaa tekstille. Olemme rakentaneet tekstin ympärille ikään kuin heijastuspinnan, jolle katsoja voi peilata omia kokemuksiaan ja tunteitaan”, kuvailee teoksen ydinajatusta ohjaaja Riikka Oksanen.

Kantaesitys Omapohjassa 28.8.2019

Rooleissa nähdään Pirjo Lonka, Pyry Nikkilä ja Anna Valpuri.

Ohjaus Riikka Oksanen
Skenografia Auli Turtiainen
Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen
Äänisuunnittelu Harri Kejonen
Naamioinnin konsultointi Jari Kettunen

Tekijät esiin! -yleisökeskustelu Lavaklubilla 27.8.2019 kello 17−18, vapaa pääsy!

Lisätiedot ja lehdistölipputoiveet
Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 5405062

Valokuvat

 

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Suomen Kansallisteatteri on vanhin suomenkielinen taiteellinen ammattiteatteri ja suomalaisen teatterin tärkein kohtaamispaikka. Tarjoamme näyttämöt parhaimmille tekijöille. Keskiössä on näyttämötaide, mutta myös Kiertuenäyttämön, Lavaklubin, YTYÄ-yleisötyön sekä uusien tuotantojen lähtökohtina ovat ammattitaito ja halu tehdä merkityksellisiä esityksiä, joista yleisö poistuu tyytyväisenä ja täynnä ajatuksia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit