Hiljaisuuden kivi on sodanvastainen teos naisen rohkeudesta ja kasvusta

Report this content

Terhi Panulan dramatisoima ja ohjaama näyttämöteos perustuu ranskalais-afganistanilaisen kirjailija Atiq Rahimin palkittuun romaaniin. Esityksen neljä näytäntöä nähdään Suomen Kansallisteatterin Omapohjassa 23.–27.5.2017.

Keskellä sodan repimää arkea nainen hoitaa haavoittunutta miestään päivästä toiseen. Epätoivoissaan hän tulee paljastaneeksi syvimmät salaisuutensa. Hän kaipaa rakkautta maailmassa, jossa hyväksikäyttö on jokapäiväistä. Äärimmäisissä olosuhteissa ihmiset ovat samankaltaisia.

Hiljaisuuden kivi kertoo naisen rohkeudesta irrottautua alistetusta asemastaan kohti ihmisarvoista elämää. Ohjaaja Terhi Panula näytteli vuonna 2008 Janne Reinikaisen Kansallisteatterille ohjaamassa Poltto-näytelmässä hurjan libanonilaisäidin roolin sodan runtelemassa maassa. Samoihin aikoihin hän tutustui Atiq Rahimin juuri julkaistuun, arvostetun Prix Goncourt -kirjallisuuspalkinnon voittaneeseen romaaniin Kärsimysten musta kivi. Siitä lähtien kysymykset naisten asemasta ja oikeuksista Lähi-Idässä eivät ole jättäneet Panulan mieltä rauhaan.

"Haluan kiinnittää huomioni ihmisiin, joilta on riistetty oikeus ihmisarvoiseen elämään. Kenellä on oikeus omistaa, kahlita ja käyttää hyväksi toista ihmistä? Koston kierre ja kunnianloukkaukset ovat vain oman egon ympärillä pyörimistä, pelkoa. Pelko on pahin vihollinen, sillä suojellaan vain omaa itseä. Kääntämällä katseemme itsestämme pois näemme toisen ihmisen, elollisen, joka saattaisi tarvita hyväksyntää ja arvostusta, myötäelämistä. Omapohjan aulassa on pieni näyttely nimeltään Afganistan naisten silmin, joka on koottu Naistoimittajat ry:n koulutusprojekteista. Naisia autetaan löytämään oma väylänsä raportoimalla ja kuvaamalla niitä vääryyksiä, joihin he joutuvat alistumaan. Minulla on tämä taiteen väylä, jolla voin pienin askelin olla kehityksessä mukana", Panula pohtii.

KANTAESITYS OMAPOHJASSA 24.5.2017

ROOLEISSA Simon Al-Bazoon, Aleksi Holkko, Manoel Pinto ja Elsa Saisio
LYÖMÄSOITTIMET JA LAULU Saana Pohjonen

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Terhi Panula
SUOMENNOS Kristina Haataja
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Cris af Enehielm
FYYSINEN ILMAISU Satu Elovaara
VALOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
ÄÄNISUUNNITTELU Roy Boswell
TUOTTAJA Kari Paukkunen

Vierailuesitystä ovat tukeneet Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus sekä Suomen Kulttuurirahasto.

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
tiedotuspäällikkö Linda Lopperi linda.lopperi@kansallisteaetteri.fi p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/Kansallisteatteri/sets/72157677480728560/

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit