Kansallisteatterin Kaarella-aluehankkeen Kanssakulkijat-esitys syntyi yhteisöllisyyden kaipuusta eristyksen ajassa

Report this content

Kävelyesityksen esiintyjinä nähdään Malminkartanon alueen asukkaita. Ensi-iltansa teos saa 2. syyskuuta Malminkartanossa.

Kanssakulkijat-esitys kertoo kävelyretkistä Malminkartanon ympäristössä koronan aikaan.

Esitys on myös kunnianosoitus Malminkartanon alueelle, joka on Helsingin ensimmäinen nimenomaan kävelyä varten suunniteltu kaupunginosa. Esityksessä kuljetaan noin kilometrin pituinen reitti. Matkan varrella pysähdytään välitiloihin haaveilemaan ja etsimään yhteyttä toisiimme.

Aluehankkeen esitystä lähdettiin työstämään työpajoissa keväällä 2020. Kun korona pysäytti kaiken muun, jäi työpajatoiminta monelle osallistujalle ainoaksi yhteisölliseksi toiminnaksi. Tapaamiset järjestettiin etäyhteydellä, erilaisten kävelytehtävien ja videotapaamisten muodossa. Asukkaiden keskuudessa työpajojen kantavaksi teemaksi nousi kanssakulkijuus. Myös turvallisuus koettiin merkittäväksi; turvallinen käveleminen oman kaupunginosan kaduilla kuuluu meille kaikille.

Kanssakulkijat syntyi kaipuusta yhteisöllisyyteen kävelyn keinoin. Jokainen meistä voi kulkea omalla tavallaan  ̶  ja samaan suuntaan kulkemista tarvitsemme ihmisinä nyt enemmän kuin koskaan”, luonnehtivat teoksen ohjaajat Anni Pellikka ja Martta Pesonen.

Esiintyjät ja tekstit: Kirsti Bergman, Heikki Niska, Hannele Koivisto, Seija Löytymäki, Arja Peltonen, Oliver Vierkens sekä Aino Väisänen
Ohjaus ja dramaturgia: Kaarella-aluehankkeen aluetaiteilijat Anni Pellikka ja Martta Pesonen

Musiikki: Oliver Vierkens
Tuotanto: Kansallisteatterin yleisötyö / Wilhelmina Sederholm ja Tarmo Tanttu

Ensi-ilta keskiviikkona 2. syyskuuta klo 18.00.
Muut esitykset: perjantaina 4.9., sunnuntaina 6.9., perjantaina 11.9. sekä sunnuntaina 13.9.

Kaikki esitykset Malminkartanossa klo 18.00. Esityksen kesto n. 1,5 h. Vapaa pääsy, vaatii paikkavarauksen. Varaukset: wilhelmina.sederholm@kansallisteatteri.fi / 050 305 42 51

Lisätiedot

Wilhelmina Sederholm / Kaarella-aluehankkeen tuottaja
p. 050 305 42 51/
wilhelmina.sederholm@kansallisteatteri.fi

https://kansallisteatteri.fi/ytyayleisotyo/kaarella/
https://www.facebook.com/events/745187262708823/

KAARELLA on Kansallisteatterin vuosina 2019-2021 Kaarelan alueella toimiva alueellinen yleisötyöhanke. Hankkeen tarkoituksena on tuoda maksuttomia teatteria ja ilmaisun mahdollisuuksia alueen asukkaille. Hanke on osa Helsinki-mallia, jonka ajatuksena on tasapainottaa kulttuurin saavutettavuutta ja rohkaista taidelaitoksia jalkautumaan seiniensä ulkopuolelle. 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit