Kansallisteatterin näytännöt perutaan helmikuun loppuun saakka

Report this content

Työt jatkuvat Kansallisteatterissa, jossa myös valmistellaan uusia esitystaltiointeja

 

Ensi-iltojen siirroista ja uusista näytäntöaikatauluista kerrotaan heti, kun tietoa saadaan lisää. Kansallisteatteri noudattaa viranomaisten määräyksiä ja toimii niiden mukaisesti. Kansallisteatteri viestii tilanteesta verkkosivuillaan heti, kun uutta tiedotettavaa tulee.

Asiakkaita, joilla oli liput varattuina tai lunastettuina peruttuihin näytäntöihin, pyydetään olemaan yhteydessä Kansallisteatterin lippumyymälään tai ryhmämyyntiin 30.4.2021 mennessä.

Lisäksi kevään Musta laatikko -esitykset perutaan Helsingin Sanomien päätöksellä.

Kansallisteatterissa on työskennelty esitystoiminnan ollessa keskeytettynä ja valmistettu yleisölle myös digitaalisia sisältöjä. Nyt myynnissä on Hitler ja Blondi -taltiointi, jonka katselukoodeja on tähän mennessä lunastettu jo 1600 kappaletta. Helmikuussa tulee myyntiin Kirsi Porkan ja Marina Meinanderin kirjoittaman ja ohjaaman Tuohtumuksen taltiointi. Maaliskuussa taltiointina saataville tulee Kjell Westön Rikinkeltainen taivas, jonka on ohjannut Juhana von Bagh. Näistä Kansallisteatteri viestii heti, kun ne ovat saatavilla. Myös livestriimattuja näytäntöjä suunnitellaan keväälle.

Viime vuonna avattu uusi toimintamuoto Äänikanava on niin ikään saanut hyvin yleisöä ja kuulijoita. Podcasteja, lukudraamataltiointeja ja runoja on kuunneltu tuhansia kertoja. Äänikanavan sisällöt ovat kaikille ilmaisia.

Lisätiedot

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 044 593 8130

Viestintäpäällikkö Mia Hyvärinen
Sähköpostiosoite mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 050 540 5062

 

Asiakkaiden yhteydenotot ja lipunvaihdot

Lippumyymälä
Puhelinnumero
010 733 1331 (ma-la 9-19, 1.2. alkaen ma-pe 9-18)

Ryhmämyynti
Puhelinnumero
010 733 1332 (ma-pe 9-16)

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit