Kansallisteatterin peruskorjaus osaksi hallitusohjelmaa – hanke käynnistetään keväällä 2020

Report this content

Kansallisteatterin 1930‒1950-luvuilla rakennetun, niin sanotun uuden puolen peruskorjauksen rahoitus on kirjattu tänään julkaistuun hallitusohjelmaan.

 

Kansallisteatterin tavoitteena on, että peruskorjaus alkaisi keväällä 2020. Teatterintekemistä jatketaan Pienen näyttämön ja Willensaunan osalta väistötiloissa aina vuoteen 2023, jolloin uusitut tilat on tarkoitus ottaa käyttöön. Peruskorjauksen aikana teatteri toimii normaalisti Suuren näyttämön ja Omapohjan osalta.

”Olemme iloisia, että kipeästi kaipaamamme peruskorjaushanke saadaan käyntiin”, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho toteaa. ”Suomen ensimmäinen moderni teatteritila saa tarvitsemansa peruskorjauksen. Haluamme, että teatterin tilat palvelevat parhaimmalla mahdollisella tavalla yleisöä, teatterintekijöitä ja kaupunkilaisia”, Myllyaho kuvailee.

Teatterin pitkää historiaa kunnioittavan peruskorjaus- ja parannushankkeen tarkoituksena on kunnostaa Kansallisteatteri tavalla, joka paitsi mahdollistaa uusia teatterintekemisen muotoja, myös kunnioittaa kulttuurihistoriallisesti merkittävän arvokohteen arkkitehtuuria. Suunnitelman ytimessä on kestävä rakentaminen. Kansallisteatteri kertoo hankkeen vaiheista lisää projektin edetessä. 

Kansallisteatterin vuonna 1902 avattu vanha puoli kunnostettiin 2000-luvun alussa. Teatterin uusi puoli, Pienen näyttämön ja Willensaunan sekä Suuren ja Pienen näyttämön väliosan käsittävät, 1930‒1950-luvuilla valmistuneet osat piti kunnostaa pian tämän jälkeen, mutta hanke ei tällöin toteutunut. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Kansallisteatterille määrärahan uuden puolen hankesuunnitteluun ja kuntotutkimuksiin vuosille 2018‒2019. Kansallisteatteri teki laajamittaisen korjaus- ja tilankäyttötarpeiden selvitys- ja suunnittelutyön, joihin pohjautuva hankesuunnitteluraportti valmistui keväällä 2019.


Lisätietoja

pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi p. 044 593 8130
peruskorjaus@kansallisteatteri.fi.
https://kansallisteatteri.fi/peruskorjaus/

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit