Kansallisteatterin Vanja-eno tuo näyttämölle ennennäkemättömän ensemblen

Report this content

Kansallisteatterin alkusyksyn ohjelmistossa nähdään koomista ja vähän haikeaakin kotimaista sekä ravisuttavat klassikkotulkinnat itä- ja länsinaapurista.

Paavo Westerbergin odotettu Suuren näyttämön ohjausdebyytti Vanja-eno tuo näyttämölle ainutlaatuisen näyttelijätiimin. Anton Tšehovin klassikon tuoreessa tulkinnassa nähdään Eero Aho, Krista Kosonen, Heikki Nousiainen, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Seppo Pääkkönen, Kristo Salminen ja Seela Sella.

Westerbergin ohjaama Vanja-eno kysyy, millaista on arvokas, elämisen arvoinen elämä ja mikä on sen hinta. Tšehovin intohimoiset, ristiriitaiset ja hauraat ihmiset ovat eksyneet kauas syrjäseuduille kykenemättä ratkaisemaan ongelmia, jotka riivaavat heidät hulluuden partaalle. Onko eletty elämä ollut turhaa? Vanhat kaunat ja ääneen lausumattomat halut väreilevät pinnan alla. Oman elämänsä sivuhenkilöt rakastavat ja kurottavat toistensa ohi, haikailevat menneitä tai odottavat ihmeitä tulevalta. Maailma rappeutuu vääjäämättömästi ympärillä: metsät on hakattu, ympäristö pilattu, eikä mitään hyvää ole silti saavutettu. Seisova helle ennustaa nousevaa myrskyä.

Teoksen Suomen kantaesitys oli Kansallisteatterissa sata vuotta sitten, vuonna 1914. Vanja-eno avaa Suuren näyttämön syksyn ensi-iltakauden 17. syyskuuta.

Minna Nurmelinin uutuuskomedia Dreamteam kertoo neljän naisen elämänhallintatiimistä. Kokeneet unelmavalmentajat Mia, Eeva, Hanna ja Jutta auttavat kohti kokonaisvaltaista, inspiroivaa ja onnellisempaa olemassaoloa! Ohjaaja-näytelmäkirjailija Minna Nurmelinin otteessa vakavatkin aiheet, kuten avioero ja elämän ja kuoleman kysymykset, taipuvat huumoriksi. Dreamteamin rooleissa nähdään Katariina Kaitue, Minttu Mustakallio, Sari Puumalainen ja Paula Siimes. Kantaesitys on Pienellä näyttämöllä 21. elokuuta.

Riikka Ala-Harjan novellista dramatisoidussa Tarmossa näyttelijä Juha Varis muuntuu moneksi esittäessään kaikki viisitoista roolia itse. Tarmo on eronnut, naisenkipeä kirjastovirkailija. Muutaman tunnin kuluttua hän täyttää viisikymmentä vuotta ja odottaa, että työkaverit järjestävät yllätysjuhlat. Mutta piha on tyhjä, eikä lipputangossa liehu lippu. Haikeankoominen esitys kertoo miehestä, joka ei odota paljon mutta pettyy silti. Esityksen ohjaa Jukka Rantanen, joka dramatisoi teoksen yhdessä Ala-Harjan kanssa. Kantaesitys on Willensaunassa 3. syyskuuta.

Michael Baranin uusi suomennos ja ohjaus tuo Omapohjan intiimille näyttämölle Ruotsin tunnetuimman ohjaajan Ingmar Bergmanin klassikoksi muodostuneen mestariteoksen. Persona rakentaa näennäisen yksinkertaisesta asetelmasta pakahduttavan jännittävän kahden naisen draaman, joka tuijottaa ihmismielen kuiluun yhtä intensiivisesti tänään kuin elokuvan ilmestymisvuonna 1966. Rooleissa nähdään Minka Kuustonen ja Marja Salo. Ensi-ilta on 5. syyskuuta.

Suomi-palkitun Juha Jokelan Patriarkka palaa Suurelle näyttämölle. Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlateos nähdään kymmenen lisäesityksen verran syys-marraskuussa.

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Lisätiedot ja lehdistölipputoiveet
tiedotuspäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 010 733 1238

Valokuvat
www.kansallisteatteri.fi/media

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia