Lauletut laulut tarjoaa musiikillisen aikamatkan 150-vuotiaan Kansallisteatterin historiaan

Report this content

Kansallisteatterin näyttelijöiden aloitteesta syntynyt Lauletut laulut on tunnelmallinen lauluilta ja loistava musiikillinen kunnianosoitus 150-vuotiaalle kansallisnäyttämölle. Illan aikana Kansallisteatterin näyttelijät esittävät Hyvät henget -orkesterin säestämänä niin vanhoja tuttuja kuin harvinaisempia lauluja 1800-luvun lopulta tähän päivään. Musiikillisina primus motoreina toimivat Tuomas Kesälä ja Riitta Keränen. Lauletut laulut kantaesitetään Vallilan Kansallisteatterissa lauantaina 10.12.

Kuvassa vasemmalta Riitta Keränen, Arto Nurmi, Tuomas Kesälä, Joakim Berghäll, Jussi Miettola, Janne Halonen ja Kukka Lehto. Kuva: Tuomo Manninen

Ilta täynnä helmiä ja harvinaista herkkua

Kansallisteatterin musiikillinen historia on täynnä helmiä, jotka kuitenkin ovat aikojen saatossa harmillisen usein jääneet vähälle huomiolle. Nyt kulttuurihistoriallisesti arvokasta ja harvinaista herkkua on tarjolla koko illan täydeltä. Kansallisteatterin näyttelijöiden aloitteesta syntynyt Lauletut laulut on tunnelmallinen lauluilta, joka vie musiikilliselle aikamatkalle teatterin historiaan. Illan aikana kuullaan niin vanhoja tuttuja kuin harvinaisempia lauluja 1800-luvun lopulta tähän päivään: Oskar Merikannosta ja Heikki Aaltoilasta Anna-Mari Kähärään, Maija Ruuskaseen ja Jussi Tuurnaan. Lastenlaulujakaan ei ole unohdettu illan ohjelmistosta, sillä konsertissa saa ensiesityksensä suloinen Tuutulaulusikermä. Laulajia säestää huippumuusikoista koostuva Hyvät henget -orkesteri.

Lauluja on mukana yli 120 vuoden ajalta ‒ vanhimpana Merikannon Tuulen henki, lemmen henki musiikkinäytelmästä Tukkijoella (1899) ja uusimpana Marzi Nymanin Valon alle näytelmästä Faust (2022).

Lauletut laulut -esityksen musiikillisina primus motoreina toimivat Tuomas Kesälä ja Riitta Keränen.

”Olemme työstäneet lauluja näyttelijöiden kanssa alkuvuodesta lähtien lähes viikoittaisissa harjoituksissa. Pitkä työskentelyprosessi on ollut tarpeen, jotta materiaali saa tekeytyä rauhassa. Tietty vapaus sovituksissa ja tulkinnoissa on ollut mahdollista, sillä vanhoista lauluista ei ole ollut edes tallenteita, vain pelkkä nuotti” Riitta Keränen kuvailee.

Idean äiteinä näyttelijät Kristiina Halttu ja Katariina Kaitue

Esitys sai alkunsa Kansallisteatterin ensembleen kuuluvien näyttelijöiden Kristiina Haltun ja Katariina Kaitueen ajatuksesta. He muistelivat, kuinka paljon koskettavia musiikillisia aarteita Kansallisteatterin näyttämöillä on kuultu. Tältä pohjalta syntyi idea parista pienestä lauluillasta, jotka voitaisiin esittää teatterin lämpiössä. Sukellus musiikkiarkistojen uumeniin osoitti, että käsillä on paljon enemmän: Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlakonsertin ainekset ‒ musiikkia Suomen Kansallisteatterin upeasta ja ainutkertaisesta historiasta.     

Lauletut laulut -kantaesitetään Vallilan Kansallisteatterissa 10.12. Lauluilta kestää 2 tuntia 30 minuuttia sisältäen väliajan.

Työryhmä

Esiintyjät Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-aho, Janne Marja-aho, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi, Sari Puumalainen, Janne Reinikainen ja Paula Siimes

Hyvät Henget -orkesteri Joakim Berghäll (jousi- kieli- ja puhallinsoittimet), Janne Halonen (kitara), Tuomas Kesälä (piano ja sormiot), Kukka Lehto (viulu), Jussi Miettola (rummut ja lyömäsoittimet) ja Arto Nurmi (basso)

Dramaturgia Tuomas Kesälä ja Riitta Keränen Ohjaus Mika Myllyaho Kapellimestari, sovitukset Tuomas Kesälä Laulujen harjoitus Riitta Keränen Visuaalinen suunnittelu Auli Turtiainen Äänisuunnittelu Sakari Kiiski Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Ville Virtanen

Lisätiedot:

Pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 044 593 8130

Haastattelupyynnöt, ensi-ilta- ja medialipputoiveet:

Viestintäpäällikkö Karoliina Masalin
Sähköpostiosoite karoliina.masalin@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 040 833 7382

Suomen Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään tuoreinta kotimaista draamaa, kiinnostavimpia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Kansallisteatterin keskeiset arvot ovat taiteellisuus, tasa-arvoisuus ja keskustelevuus.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia