Monitaiteellinen Pesula on ennennäkemätön ulkoilmateos Kaarelan sisäpihoilla

Report this content

Kansallisteatterin monivuotisen KAARELLA-aluehankkeen päätösosa on ainutlaatuinen yhdistelmä katutaidetta, rituaalia ja poikkitaiteellista yhteisöteatteria. Talojen asukkaat osallistuvat ulkoilmaesitykseen omilta parvekkeiltaan. Kantaesitys nähdään 4. syyskuuta.

Mitä kaikkea saadaan nähdä ja kuulla, kun Kaarelan asukkaiden mielen pyykkejä heitetään Pesulan
pesusoikkoon pyörimään? Pesulassa arkipäiväinen pyykinpesun rutiini muuttuu yhteiseksi rituaaliksi, jonka pääosassa ovat Kaarelan alueen eri-ikäisten asukkaiden – eli esityksen pesumestareiden elämänmakuiset tarinat. Ainutlaatuisen esityksen näyttämönä toimivat kerrostalojen pihat, joiden pyykkinaruille ripustetaan koko elämän kirjopyykki.

Koronasulun aikana syntynyt esitys kutsuu yhteiseen pyykkivuoroon, kun kaikkien mieliin on kertynyt pyykättävää. Pesusoikosta nousevat esiin tarinat, joista kuultavat irtipäästämisen ilot ja surut. Rohkeasti esitykseen heittäytyvien osallistujien lisäksi tapahtumapaikkojen talojen asukkaat elävöittävät esitystä parvekkeiltaan.

Pesula yhdistää puhdistusrituaalin, musiikin, tanssin, suomalaisen arkitodellisuuden ja karnevalistisen happeningin yhteisölliseksi ja joka kerta erilaiseksi ulkoilmaesitykseksi, jollaista ei Suomessa ole aiemmin koettu. Esiintyjinä ovat alueen asukkaista koottu pesumestari-ryhmä, KAARELLA-hankkeen aluetaiteilijat Eveliina Heinonen ja Anni Pellikka, Suomalaisen Barokkiorkesterin muusikot sekä Balettikoulu Pirjo Kuhan oppilaat, minkä lisäksi tapahtumapaikkojen talojen asukkaita parvekkeiltaan. Ylipesijätär Mama Laundryn äänenä esityksessä toimii Paula Siimes.

Kantaesitys Vanhaistentie 4:ssä 4.9. klo 14 ja 18
Näytännöt Kuninkaantammenkierto 4:ssä 11.9. klo 14 ja 18

Kaikenikäisille soveltuva tapahtuma on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista. Tapahtumapaikoille on esteetön pääsy. Rajattu yleisömäärä.

Lisätiedot ja ennakkoilmoittautumiset näytäntöihin: Mona Huczkowski kaarella.kansallisteatteri@gmail.com, p. 050 305 4251
 

Työryhmä

Dramaturgia ja ohjaus Eveliina Heinonen ja Anni Pellikka | Äänisuunnittelu Niko Tiainen | Tuotanto Mona Huczkowski / Kansallisteatteri

Pesula on Kansallisteatterin YTYÄ! -yleisötyöosaston esitys, joka huipentaa kolmevuotisen KAARELLA-aluetaidehankkeen Helsingin Kaarelassa. KAARELLA on yksi Helsingin mallin tukemista hankkeista.
 

Lisätiedot ja ennakkoilmoittautumiset

Kansallisteatterin yleisötyön tuottaja Mona Huczkowski
Sähköposti kaarella.kansallisteatteri@gmail.com
Puhelinnumero 050 305 4251
 

Valokuvat

Tästä linkistä pääset katsomaan ja lataamaan esityksen kuvia Flickr-palvelusta.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia