Toinen koti kurottaa kohti kotoutumista kielteisten turvapaikkapäätösten keskellä

Report this content

Kansallisteatterin Omapohjassa kantaesitetään marraskuussa Kiertuenäyttämön Toinen koti, joka kysyy, mikä on koti ja mitä kotoutuminen. Dokumentaarisessa teatteriesityksessä kohtaavat pakolaisina Suomeen tulleet ja tänne syntyneet taiteilijat.

Esityksessä nähdään erilaisia ihmisiä matkalla kodista toiseen. Yhdellä on Suomen passi, toisella väliaikainen henkilötodistus, kolmannen paperit menettivät juuri merkityksensä. Mitä koti tarkoittaa juuri tänne saapuneelle, ja mitä sellaiselle, joka on ollut täällä aina kuin kotonaan? Voiko taide olla yhteinen koti eri puolilta maailmaa tulleille henkilöille? Miten päästä kotiin, jos ovet suljetaan eikä turvapaikkaa ole? Todellisuus muuttaa dokumentaarisen teatteriesityksen suuntaa lakkaamatta.

Toinen koti -esityksen ohjaa ja koko projektin suunnittelusta vastaa Kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija Jussi Lehtonen. ”Lähdimme tekemään esitystä kotoutumisesta. Haastattelimme lähes kahtakymmentä Suomeen pakolaisena tullutta ammattitaiteilijaa. Monet heistä olivat jääneet vaille oleskelulupaa eikä kotoutumisesta heidän kohdallaan voinut puhua. Järkyttävää luettavaa olivat kielteisten turvapaikkapäätösten perustelut, joissa vainon kohteeksi joutuneita taiteilijoita pyydetään vaihtamaan ammattiaan ja palaamaan kotimaahansa. Nyt hallinto-oikeus kumoaa Migrin viime vuosina ilman asiantuntemusta tekemiä päätöksiä. Esityskäsikirjoituksemme elää mukana olevien ihmisten tilanteiden myötä,” Lehtonen kertoo.

Esityksessä syvennytään vainotun taiteilijan tarinaan. Sitä kertovat irakilaiset näyttelijät Bakr Hasan ja Harith Raad, irakilainen laulaja Ali Saed sekä iranilainen rap-artisti Soroush Seyedi, jotka ovat paenneet kotimaastaan voidakseen tehdä taidetta ilman hengenvaaraa. Mukana ovat myös Suomessa pitkään vaikuttaneet teatterintekijät Terhi Panula ja Sanna Salmenkallio sekä joukko Helsingin kaupungin kanssa toteutettuun Toinen koti -työpajaan osallistuneita pakolaistaustaisia esiintyjiä. 

Toinen koti on osa Suomen Akatemian strategisen neuvoston rahoittamaa ArtsEqual-hanketta. Projektissa tutkitaan, miten maahanmuuttajataitelijat kertovat taiteilijan taipaleestaan Suomessa, kielen merkityksestä taiteessaan sekä jäsenyyden hakemisesta taideyhteisöissä.

KANTAESITYS OMAPOHJASSA 16.11.2017

 

NÄYTTÄMÖLLÄ Bakr Hasan, Terhi Panula, Harith Raad Salih, Sanna Salmenkallio, Ali Saed, Soroush Seyedi ja muut Suomessa edelleen vaikuttavat Toinen koti -projektin taiteilijat

OHJAUS Jussi Lehtonen
OHJAAJAN ASSISTENTTI Jarkko Mikkola
ESITYSKÄSIKIRJOITTAJA Kati Kaartinen
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Kati Lukka
MUSIIKKIDRAMATURGIA Sanna Salmenkallio
VALOSUUNNITTELU Harri Kejonen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Laura Sgureva
TUOTTAJA Maarit Kakkonen
PROJEKTIASSISTENTTI Harith Raad Salih

 

Yleisökeskustelu Omapohjassa 12.12.2017 näytännön jälkeen. Vapaa pääsy, tervetuloa!

 

Lue lisää
Toinen koti -projektista: http://www.kiertuenayttamo.fi/esitykset/toinen-koti/ 
Toinen koti -työpajoista: http://www.kiertuenayttamo.fi/esitykset/toinen-koti-tyopajat/

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/Kansallisteatteri/sets/72157675691389203/

Lisätiedot
Kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija Jussi Lehtonen jussi.lehtonen@kansallisteatteri.fi
p. 050 441 7611
Tuottaja Maarit Kakkonen maarit.kakkonen@kansallisteatteri.fi p. 050 373 1925

Lippupyynnöt
Viestintäpäällikkö Linda Lopperi, linda.lopperi@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Suomen Kansallisteatteri on vanhin suomenkielinen taiteellinen ammattiteatteri ja suomalaisen teatterin tärkein kohtaamispaikka. Tarjoamme näyttämöt parhaimmille tekijöille. Keskiössä on näyttämötaide, mutta myös Kiertuenäyttämön, Lavaklubin, YTYÄ-yleisötyön sekä uusien tuotantojen lähtökohtina ovat ammattitaito ja halu tehdä merkityksellisiä esityksiä, joista yleisö poistuu tyytyväisenä ja täynnä ajatuksia.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit