SUOMEN METSÄSÄÄTIÖN HUOMIONOSOITUKSET METSÄPÄIVIEN AVAJAISISSA

Report this content

TIEDOTE, JULKAISUVAPAA 29.3.2004 KLO 12.00 SUOMEN METSÄSÄÄTIÖN HUOMIONOSOITUKSET METSÄPÄIVIEN AVAJAISISSA Suomen Metsäsäätiö jakoi ensimmäisen kerran Metsäpäivien avajaisten yhteydessä 29.3.2004 huomionosoitukset kahdelle kentän toimihenkilölle. Toinen huomionosoitus jaettiin hyvästä kentältä tulleesta ideasta tai projektin toteutuksesta ja toinen ansioituneelle sekä muita innostaneelle varojen kerääjälle. Merkittävästä ja hyviin tuloksiin johtaneesta ideasta palkittiin Kuusamon yhteismetsän eläkkeelle siirtynyt toiminnanjohtaja Martti Rautiainen. Kuusamon yhteismetsän toiminnanjohtaja lausui syntysanat Minun Metsäni - täynnä elämää kirjalle, kun hän eräänä talvisena päivänä tokaisi hyvin tuntemilleen luontokuvaajille tohtori h.c. Hannu Hautalalle ja luontokuvaaja Lassi Rautiaiselle "Mitä te aina niitä tykkylumisia kuusia kuvaatte, eikös ne jo ole kuvattu? Kuvaisitte joskus, mitä metsässä oikeasti tapahtuu". "Ei ole kukaan koskaan pyytänyt" vastasivat kuvaajat, jotka tuolloin olivat hakemassa toiminnanjohtaja Rautiaiselta moottorikelkka-ajolupaa Kuusamon yhteismetsään. Kuusamon ja Kajaanin miehet lähtivät yhdessä Helsinkiin tarjoamaan ideaansa Metsäsäätiölle. Siitä käynnistyi Minun Metsäni kirjan teko. Kirjan kuvasivat Hannu Hautala ja Lassi Rautiainen ja tekstit kirjoitti kirjailija, tohtori Lasse Lehtinen. Martti Rautiasen ideasta syntynyt kirja on ollut suuri menestys ja kaikkien Metsäsäätiön taustatahojen ahkerassa käytössä. Kirjaa on jaettu tuhansia kappaleita myös Suomen suurlähetystöissä eri puolilla maailmaa. Kirja on julkaistu suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Kaikkiaan kirjaa on levinnyt lukevien käsiin yli 20 000 kpl. Metsäsäätiö palkitsi ostoesimies Urho Paasosen Mäntyharjulta ahkerana, innostavana ja nousujohteisena Metsäsäätiön varojen kerääjänä. Urho Paasonen toimii Stora Enson palveluksessa ja on Metsäsäätiön alkuvuosista lähtien kerännyt tuloksellisesti menekinedistämis-maksuja puukauppojen yhteydessä. Samalla hän on, oivaltaen Metsäsäätiön menekinedistämis-maksun tarpeellisuuden elinkeinon yhteisessä viestinnässä ja vaikuttamisessa, kannustanut ja jakanut uskoa esimerkillään myös muille alueensa toimihenkilöille. Huomionosoitukset luovutti Suomen Metsäsäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Esa Härmälä ja Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi. Suomen Metsäsäätiö perustettiin vuonna 1995 metsänomistajien, metsäteollisuuden, Metsähallituksen ja itsenäisten sahojen sekä muiden metsätaloudesta toimeentulonsa saavien ryhmien yhteisenä hankkeena. Metsäsäätiön rahoituslähde on puukauppojen yhteydessä perittävä vapaaehtoinen menekinedistämismaksu. Vuonna 2003 Metsäsäätiö keräsi varoja 1,7 milj. euroa. Metsäsäätiön tavoitteena on tehdä kotimaassa ja ulkomailla tunnetuksi suomalainen perhemetsätalous ja tapa hoitaa ja käyttää metsiä, metsätalouden ja -teollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen sekä puun ja puupohjaisten tuotteiden käytön lisääminen. Säätiö puhuu kaikkien metsään pohjautuvien elinkeinojen puolesta. Lisätietoja: toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi, 040 - 750 1801, www.metsasaatio.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/03/29/20040329BIT00370/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2004/03/29/20040329BIT00370/wkr0002.pdf