Metsässä ja metsästä opettaminen on tahdon asia

Report this content

Miten opetat eskarilaisia ilman kirjoja tai metsäbiologiaa ilman puita? Vaikeaa monelle, mutta ei mahdotonta, jos tahtoa on. Hämeenlinnalaisen luontoeskarin vetäjien Mari Parikka-Nihdin ja Joonas Rinta-Harrin johdolla lapset saavuttavat oppimistavoitteensa metsässä. Kilpisjärveläinen luonnontieteiden opettaja Sirpa Keskitalo opettaa innokkaasti metsäbiologiaa ja metsien hoitoa, vaikka lähimpään oppikirjamaiseen mäntyyn on matkaa 100 kilometriä ja kuuseen 140. Tänä vuonna OP-Pohjolan myöntämä Metsän oppimispolku – tunnustuspalkinto meni ansaitusti näille ennakkoluulottomille kasvattajille ja opettajille.

Ulos luokkahuoneesta

Esikouluryhmä Metsänhaltiat opiskelee ilman kirjaohjausta päiväkodin lähimetsässä. Oppia haetaan myös muualta ympäröivästä maailmasta, muista luontokohteista ja museoista. Luontoeskarilaiset eivät tarvitse leikkikaluja, sillä luonto on iso leikkikenttä, missä pääsee käyttämään mielikuvitusta ja harjoittelemaan motorisia taitoja. Kirjoittamaan opetellaan lumeen ja maahan, tikuilla voi laskea. Parikka-Nihdin ja Rinta-Harrin vetämän ryhmän toiminta on ollut mallina Hämeenlinnan alueella ja vastaavia ryhmiä on perustettu viisi lisää.

Lastentarhanopettaja Mari Parikka-Nihti kehittää oppimismenetelmiä ja levittää innostustaan, osaamistaan ja kokemuksiaan aktiivisesti. Hän on opettanut kollegoilleen eri puolella Suomea lapsilähtöistä Case Forest -menetelmää. Menetelmä tukee oppimista luokkahuoneen ulkopuolella. Parikka-Nihti on kirjoittanut myös käytännönläheisen kirjan kokemuksellisesta oppimisesta luonnossa.

Kunnon asennetta

Lähimetsän puute ei ole ollut metsäopetuksen este Sirpa Keskitalolle. Koska Kilpisjärveltä ei löydy mäntyjä tai kuusia, opettaja aloitti havupuiden kasvatuksen omalle pihalleen 12 vuotta sitten. Nyt oppilaat pääsevät tutkimaan niitä. Opettajien metsäkursseilla ja kotipaikkakunnallaan Savossa käydessään hän valokuvaa metsää ja niiden hoitoa. Hän hyödyntää metsäammattilaisia, verkkomateriaaleja ja oppilaiden mielikuvia mummoloiden mäntykankaista ja sakeista kuusikoista. Hetan koulun kanssa Keskitalo käynnisti etäopetuksen. Siinä tunturit tulevat tutuiksi Hetan ja metsät Kilpisjärven oppilaille verkon välityksellä. Kilpisjärven oppilaat osallistuvat vuosittain valtakunnalliseen Metsävisaan, missä puuttoman seudun oppilas on saavuttanut maakunnan 3. parhaan sijan. Sirpa Keskitalo on osoittanut, että opetus on tahdon asia.

Seitsemättä kertaa jaettavan palkinnon ojensi metsäpalvelupäällikkö Tapio Tilli OP-Pohjolasta Kasvatus metsässä -tapahtumassa. Tapahtuma järjestettiin toista kertaa ja sen tavoitteena on juuri kannustaa opettajia käyttämään metsää oppimisympäristönä eri oppiaineissa.

Palkittujen yhteystiedot: Mari Parikka-Nihti p. 040-7767941, Joonas Rinta-Harri 044-3241571, Sirpa Keskitalo 0400132971

Lisätietoja: Tapio Tilli p. 050-3579743, Sirpa Kärkkäinen Suomen Metsäyhdistys p. 050-3512416

Liitteet & linkit