Hilipakat Alavudelta lähtee valtakunnalliseen katselmukseen Tanssiralliin Lahteen

Report this content

Alavuden nuorisoseuran Hilipakat-ryhmä on lähdössä valtakunnalliseen kansantanssin katselmukseen Lahteen 28.-29.4.2018. Hilipakoissa on 16 tanssijaa, iältään 9-12 -vuotiaita. Tanssirallissa lapset ja nuoret pääsevät esiintymään ammattimaisiin puitteisiin. Tällä hetkellä meneillään on kuumeinen harjoituskausi.

Toimittaja, tule seuraamaan tanssin riemua alueellasi ja haastattele katselmukseen lähteviä lapsia ja nuoria. Hilipakan lapset ja nuoret ja heidän ohjaajansa kutsuvat sinut seuraamaan harjoituksiaan. He toivovat voivansa kertoa sinulle, miten he valmistautuvat reissuun ja esitykseen, ja miltä kansantanssin harrastustoiminta alueellasi näyttää.

Mikä kumman Tanssiralli?

​​Tanssiralli on valtakunnallinen Suomen Nuorisoseurojen järjestämä katselmus alle 16-vuotiaiden kansantanssiryhmille. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida ryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen arviointiraadin antaman palautteen pohjalta. Palautteen avulla tuetaan myös ohjaajan ohjaus- ja kasvatustyötä. Tanssiralliin osallistuminen on parhaimmillaan ryhmän yhteinen kasvuprosessi, joka kestää Tanssirallista toiseen. Tanssirallin isompi sisarus on aikuisten kansantanssikatselmus Tanssimylly.

Ota yhteyttä ryhmään ja sovi haastatteluaika!

Ohjaaja Hanna Pantsu, hannaliini@hotmail.com, 0505180343

****

Lisätietoja Tanssirallista: Riia Niemelä, tanssin suunnittelija, riia.niemela@nuorisoseurat.fi, +358 44 7443939

Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija!

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit