Itsevarmat porvoolaiset Viis’aat hyvällä yhteishengellä SOUNDS-tapahtumassa

Report this content

Porvoolaisen koulun 5A-luokkalaiset esiintyivät kahdeksan hengen voimin valtkunnallisessa SOUNDS 2018 -tapahtumassa Mikkelissä lauantaina 26. toukokuuta. Koulun bändikerho Viis’aat on kokoontunut vaihtelevilla kokoonpanoilla kolmannelta luokalta saakka.

“Meidän ensimmäinen esitys oli kolmannella luokalla, kun laulajana ollut kutosluokkalainen sairastui ja mut tuupattiin siihen tilalle. En edes osannut sanoja”, naurahtaa Siru Vikla.

Soitonopettajavanhemmat ja pienestä asti mukana pysyneet soittoharrastukset ovat innostaneet ryhmäläisiä musisoimaan. Parasta musiikin teossa on nähdä lopputulos, josta kaikki pitävät. Tinka Hartikainen nostaa esille myös hyvän yhteishengen:

“On kiva kun saa itse osallistua ja miettiä, mitä haluaisi ja tykkäisi soittaa.”

Ryhmä osallistui Porvoossa pidettyyn alueelliseen katselmukseen 7.-8.4. ja valittiin jatkoon. Vaikka ryhmä on esiintynyt paljon koulunsa juhlissa, eivät he olleet esiintyneet sen ulkopuolella ennen Soundsia Iloista porukkaa ei kuitenkaan jännittänyt juuri tavallista enempää.

“Soundcheck jännitti, mutta oikea esitys ei sitten enää”, Isabel Kokkonen toteaa helpottuneena.

“Me lähdettiin mukaan, koska miksi ei. Meillä on hyvä bändi ja me pärjätään, me osataan ja uskalletaan”, kuuluu kuin yhdestä suusta. Itsevarmat vitosluokkalaiset tahtovat jatkaa musisointia yhdessä niin pitkään kuin mahdollista:

“Meillä on ihan paras luokka ja ihan paras bändi.”

Sounds ensimmäistä kertaa Nuorisoseurojen luotsaamana 

Nuori Kulttuuri SOUNDS on valtakunnallinen musiikkikatselmus, jossa nuoret pääsevät esiintymään, seuraamaan toisten ryhmien esityksiä ja oppimaan työpajoissa. Tapahtumakokonaisuuteen kuuluu alueelliset katselmukset, joista valitaan edustajat valtakunnalliseen tapahtumaan. Nuori Kulttuurin lajit ovat  vuorovuosin Moves (tanssi), Sounds (musiikki) ja Teatris (teatteri). Nuori Kulttuuri -toiminta siirtyi Suomen Nuorisoseurojen koordinoitavaksi kesällä 2017. Sounds oli siis ensimmäinen Nuori Kulttuuri -tapahtuma, joka järjestettiin Nuorisoseurojen ohjaamana. Vuonna 2019 vuorossa on teatterikatselmustapahtuma Teatris, joka järjestetään Jyväskylässä 24.-26.5.2019.

Lisätietoja: Aura Piha, tiedottaja, Suomen Nuorisoseurat, aura.piha@nuorisoseurat.fi, 050 412 41 63 

Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija!

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit