Jyväskylä isännöi vuoden 2019 valtakunnallista Nuori Kulttuuri -päätapahtumaa
Valtakunnallinen nuorten taidetapahtuma Nuori Kulttuuri Teatris järjestetään ensi vuonna Jyväskylässä 24.-26.5.2019. Kyseessä on yksi maamme suurimmista nuorten taidetapahtumista.
Nuori Kulttuuri -toiminnan ydin on vuosittain toteutettava nuorten taidetapahtumien katselmuskokonaisuus. Se koostuu yli kahdestakymmenestä alueellisesta ja yhdestä valtakunnallisesta tapahtumasta. Aluetapahtumat ovat avoimia kaikille 10-20 -vuotiaiden nuorten ryhmille, ja osa ryhmistä valitaan esiintymään valtakunnalliseen tapahtumaan. Lajit ovat vuorovuosin tanssi (Moves), musiikki (Sounds) ja teatteri (Teatris), joista vuonna 2019 vuorossa on esittävien taiteiden katselmus Teatris.
Nuori Kulttuuri -toiminta tavoittaa vuoden aikana tuhansia nuoria, nuorisotyön ammattilaisia, nuorten vanhempia sekä oppilaitosten edustajia. Toimintaa järjestävät paikalliset nuorisotoimijat, ja kokonaisuutta koordinoi Suomen Nuorisoseurat.
Jyväskylä on aidosti nuorten kaupunki
Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja nuorisotoimet iloitsevat tapahtuman tuomista mahdollisuuksista.
”On hienoa saada valtakunnallinen nuorten taidetapahtuma kaupunkiin. Vahva osallisuus, yhdessä tekeminen ja nuorten entistä vahvempi rooli kaikessa tekemisessä ovat tämän tapahtuman keskeinen viesti. Tuleva tapahtuma vahvistaa entisestään nuorekasta Jyväskylää moninaisena tapahtumakaupunkina”, sanoo Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander.
Koko vuoden kestävä tapahtuman rakentaminen integroidaan mahdollisimman tiiviisti kaupungin nuorisotyöhön, jotta nuoret pääsevät osalliseksi toiminnasta mahdollisimman laajasti.
”Jyväskylä on aidosti nuorten kaupunki, sillä meillä nuorten osuus kaupunkilaisista on todella merkittävä. Nuorten eri kulttuurit näkyvät ja kuuluvat hyvin kaupunkikuvassamme. Ne ovat osa jyväskyläläistä identiteettiä. Tällainen tapahtuma on yksi hetki nostaa niitä vielä paremmin esille.” iloitsee kaupungin nuorisopalveluiden palvelupäällikkö Katariina Soanjärvi.
Edellisen kerran valtakunnallinen Nuori Kulttuuri -tapahtuma on ollut Jyväskylässä vuonna 1995, tuolloin Koulun Suurjuhlat -nimellä.
Teatriksen johtoryhmä kootaan paikallisista nuorista
Teatris rakentuu nuorten esityksistä, ammattilaisraadin palautteista, työpajoista ja oheisohjelmasta.
”Teatris on yhteisöllinen tapahtuma, joka kannustaa ja tukee nuoria taiteen harrastajia. Tärkeitä arvoja Nuori Kulttuuri -toiminnassa ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus”, toteaa Nuori Kulttuuri -toiminnasta vastaava toimialajohtaja Pasi Saarinen.
Jyväskylän tapahtumasta odotetaan koko kaupungissa näkyvää ja paikallisia nuoria osallistavaa tapahtumaa.
”Tapahtumaa varten kasataan jyväskyläläisistä nuorista koostuva tapahtuman johtoryhmä, joka tuetusti linjaa tapahtumaa. Tapahtuman rakentumisen toivotaan kehittävän myös kaupungin kulttuurista nuorisotyötä.”
Suomen Nuorisoseurat luotsaa toimintaa
Valtakunnallinen Nuori Kulttuuri -toiminta siirtyi viime vuonna Suomen Nuorisoseurojen hallinnoitavaksi. Samalla Nuori Kulttuuri -toimisto siirrettiin Helsingistä Jyväskylään. Nuorekkaana teatterikaupunkina tunnettu Jyväskylä oli luonteva valinta valtakunnallisen Teatris-tapahtuman isännäksi. Maakunnallisia tapahtumia taas järjestetään yhteistyössä kunnallisten nuorisotoimien ja paikallisten nuorisoyhdistysten kanssa.
Lisätietoja: Pasi Saarinen, Nuori Kulttuuri -toimialajohtaja, Suomen Nuorisoseurat, pasi.saarinen@nuorisoseurat.fi, 0504080366
Avainsanat: