Nuorisoseura Rajan Nuorista kolme lastenryhmää valtakunnalliseen katselmukseen Tanssiralliin Lahteen
Lappeenrantalaisen Rajan Nuorten Kimara, Kaiku ja Karkelo ovat lähdössä Tanssiralliin. Valtakunnallinen kansantanssin katselmus järjestetään Lahdessa 28.-29.4.2018. Ryhmissä tanhuaa yhteensä 50 tanssijaa. Iältään 7-16 -vuotiaat lapset ja nuoret pääsevät Tanssirallissa esiintymään ammattimaisiin puitteisiin. Tällä hetkellä meneillään on kuumeinen harjoituskausi.
Toimittaja, tule seuraamaan tanssin riemua alueellasi ja haastattele katselmukseen lähteviä lapsia ja nuoria. Tanssijat, heidän ohjaajansa kutsuvat sinut seuraamaan harjoituksiaan. He toivovat voivansa kertoa sinulle, miten he valmistautuvat reissuun ja esitykseen, ja miltä kansantanssin harrastustoiminta alueellasi näyttää.
Rajan Nuoret lasten ja nuorten harrastusten asialla
Nuorisoseura Rajan Nuoret ry on vuonna 1941 perustettu lappeenrantalainen yhdistys, joka tarjoaa korkealaatuista kansantanssitoimintaa eri-ikäisille harrastajille taaperoista eläkeläisiin. Toiminnassa on mukana noin 200 jäsentä, joista suurin osa on lapsia ja nuoria. Tanssiralli on aivan uusi kokemus Karkelossa tanssiville 6-9 -vuotiaille ja Kaikussa tanssiville 7-10 -vuotiaille. Kimaran yli 13-16 -vuotiaille katselmukset ja esiintymiset ovat jo tulleet tutuiksi.
Mikä kumman Tanssiralli?
Tanssiralli on valtakunnallinen Suomen Nuorisoseurojen järjestämä katselmus alle 16-vuotiaiden kansantanssiryhmille. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida ryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen arviointiraadin antaman palautteen pohjalta. Palautteen avulla tuetaan myös ohjaajan ohjaus- ja kasvatustyötä. Tanssiralliin osallistuminen on parhaimmillaan ryhmän yhteinen kasvuprosessi, joka kestää Tanssirallista toiseen. Tanssirallin isompi sisarus on aikuisten kansantanssikatselmus Tanssimylly.
Ota yhteyttä ryhmään ja sovi haastatteluaika!
Ohjaaja Merja Skyttä, merjaskytta@windowslive.com, 040-5360739 (Kimara)
Ohjaaja Noora Immonen, norppa.immonen@gmail.com, 050-5444163 (Kaiku)
Ohjaaja Suvi Puranen, puranen.suvi@gmail.com, 040-7177984 (Karkelo)
Katso ryhmien harjoitusajat Rajan Nuorten verkkosivuilta: rajannuoret.fi/tanssitoiminta/about-2
****
Lisätietoja Tanssirallista: Riia Niemelä, tanssin suunnittelija, riia.niemela@nuorisoseurat.fi, +358 44 7443939
Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija!
Avainsanat: