Nuorisoseurajärjestö tuo Nuori Kulttuuri SOUNDS -tapahtuman Mikkeliin vuonna 2018
Tuhansia nuoria kolmen vuoden välein keräävä Nuori Kulttuuri SOUNDS järjestetään ensi vuonna 25.-27.5.2018 Mikkelissä. Nuorisoseurajärjestön toteutettavaksi siirtynyt toiminta viedään ”Suomen suurimpaan nuorisoseurantaloon”, ensi vuonna ovensa avaavaan Saimaa Stadiumiin.
Nuori Kulttuuri
Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin. Nuori Kulttuuri järjestää vuosittain nuorten taidetapahtumien paketin. Yhteistyökumppanien kanssa toteutettavat alueelliset tapahtumat ovat avoimia kaikille 10-20 -vuotiaiden nuorten ryhmille, ja osa ryhmistä valitaan esiintymään valtakunnalliseen tapahtumaan. Lajit ovat vuorovuosin tanssi (Moves), musiikki (Sounds) ja teatteri (Teatris), joista vuonna 2018 vuorossa on musiikkitapahtuma ja -katselmus SOUNDS. Nuori Kulttuuri siirtyi keväällä 2017 Suomen Nuorisoseurojen toteutettavaksi.
Mikä SOUNDS?
SOUNDS-tapahtuma rakentuu nuorten esiintymisistä, ammattilasten palautteista, vertaispalautteista ja työpajoista. Mikkeliin odotetaan ensi kevääksi noin 1500 nuorta osallistujaa. Tapahtumasta odotetaan koko kaupungissa näkyvää yhteisöllistä, ja paikallisia nuoria osallistavaa nuorten viikonloppua. Kun alueelliset tapahtumat lasketaan mukaan, SOUNDS tavoittaa tuhansia nuoria, nuorisotyön ammattilaisia, nuorten vanhempia sekä oppilaitosten edustajia.
”Musiikin saaminen yleisön kuunteluun on nykyään helpompaa kuin koskaan”, kommentoi Suomen Nuorisoseurojen Nuori Kulttuuri -toiminnasta vastaava Pasi Saarinen. ”SOUNDS-tapahtuma tarjoaa kuitenkin aluetapahtumineen massiivisen määrä live-esiintymispaikkoja ja mahdollisuuden välittömään kohtaamiseen. Haluamme antaa entistä enemmän painoarvoa paitsi esiintymiskokemuksille myös vertaispalautteelle ja työpajoille.”
Tapahtumapaikaksi uusi Saimaa Stadiumi
Valtakunnallinen Nuori Kulttuuri SOUNDS järjestetään Mikkelissä, ovensa ensi keväänä avaavassa Saimaa Stadiumissa. Areenasta tulee liikunnan, hyvinvoinnin, kulttuurin ja tapahtumien kotipaikka. Nuorisoseurajärjestön omistama Suomen Nuoriso-opisto on yksi Saimaa Stadiumin osakkaista. SOUNDS on ensimmäinen valtakunnallinen kulttuuritapahtuma, joka järjestetään uudessa Saimaa Stadiumissa.
”Saimaa Stadiumi on Suomen suurin nuorisoseurantalo”, sanoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri ja Saimaa Stadiumin hallituksen jäsen Antti Kalliomaa. ”Seurantalot ovat perinteisesti koonneet lähiyhteisön harrastamaan, liikkumaan ja oppimaan yhdessä. Haluamme nähdä Saimaa Stadiumin samanlaisena yhteisöllisenä areenana, joka kokoaa eri-ikäiset toimijat yhteen harrastusalasta riippumatta. Tämä nuorten kulttuuritapahtuma avaa Stadiumin hienosti Mikkelin seudun nuorille ja lapsiperheille. Samalla valtakunnallinen tapahtuma tuo hienosti näkyvyyttä vasta avatulle Stadiumille.”
Lisätietoja: Antti Kalliomaa, pääsihteeri, Suomen Nuorisoseurat, antti.kalliomaa@nuorisoseurat.fi, +358 40 547 7157
tai Pasi Saarinen, toimialajohtaja, Suomen Nuorisoseurat, pasi.saarinen@nuorisoseurat.fi, +358 50 408 0366
Suomen Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuuri- ja lapsityön toimija. Järjestön tehtävä on tuottaa laadukasta ja monipuolista harrastustoimintaa kaiken ikäisille ja toimia yhteisönä, jossa lapset ja nuoret voivat aikuisten tukemana kasvaa aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Järjestön pääharrastusaloja ovat tanssi, teatteri ja sirkus.
Avainsanat: