Uudenmaan alueen nuorisoseurat vaativat: harrastusmahdollisuudet kaikille ja kaikkien tietoon

Report this content

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään sunnuntaina 20. marraskuuta. Tänä vuonna teemana on yhdenvertaisuus lapsia ja nuoria osallistaen. Vuosi 2016 on myös juhlavuosi, sillä YK:n lasten oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta Suomessa.

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2016 mukaan lähes yhdeksän kymmenestä nuoresta koki harrastavansa jotain. Kyselyssä harrastukseksi riitti myös ilman ohjausta toteutettava toiminta, kuten esimerkiksi lukeminen. Kuitenkin joka kymmenes vastaaja ei kertonut harrastavansa mitään.

Opetusministeri on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta, jossa jokaiselle lapselle taataan mahdollisuus ainakin yhteen mieluisaan harrastukseen. Myös Suomen Nuorisoseurat on edustettuna. Stadin Nuorisoseurojen ja Uudenmaan Nuorisoseurain liiton syyskokous pitää työryhmän perustamista hyvänä alkuna, mutta on huolissaan toimien riittävyydestä.

Vaikka harrastusmahdollisuus taataankin kaikille lapsille ja nuorille, kokee syyskokous haasteena harrastusten tavoitettavuuden. Tietoa harrastuksista on paljon, mutta välttämättä tieto ei tavoita kaikkia. Jos perheen kotikieli on muu kuin suomi tai ruotsi, voi netistä olla vaikea löytää tietoa harrastuksista.

Syyskokous esittääkin, että yhden harrastusmahdollisuuden takaamisen lisäksi on myös kiinnitettävä huomiota harrastusmahdollisuuksista tiedottamiseen ja niiden esittelemiseen lapsille ja nuorille. Harrastusmahdollisuustietoisuuden lisääminen on myös Lapsen oikeuksien -päivän teeman, yhdenvertaisuuden, mukaista.

Iija Filén, toiminnanjohtaja, Suomen Nuorisoseurojen Uudenmaan aluetoimisto & Stadin ​Nuorisoseurat
iija.filen@nuorisoseurat.fi, 045 6336944

Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija!

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia