Kultaryntäys Suomen panttilainaamoissa

Report this content

Ennätyskorkea kullan hinta näkyy Suomen Panttilainan toiminnassa. Yhä useammat tuovat pantiksi kultakoruja, kertoo Suomen Panttilaina.

Kullan hinta on noussut noin 20 prosenttia vuodenvaihteesta alkaen. Viime aikoina niin sanottu kullan spot-hinta on ollut ennätyskorkea, ollen tällä hetkellä 2300 euroa unssilta, mikä vastaa 75 euroa grammalta 24 karaatin kullasta.


"Näemme nyt kasvua kultamarkkinoilla, ja kun kullan hinta nousee, useammat tulevat lainaamaan meiltä kullastaan", kertoo Santtu Saukko, Suomen Panttilainan Myyrmäen toimipisteen konttoripäällikkö.

Suomen panttilainaamoille juuri kulta on ylivoimaisesti yleisin pantiksi jätetty esine – pääasiassa korujen muodossa.

”Jopa 80 prosenttia esineistä, joita asiakkaat jättävät meille pantiksi ovat kultakoruja. Muutama vuosi sitten yleisimpiä lainanvakuuksia olivat elektroniikkatavarat, joita tällä hetkellä tulee harvemmin. Kultaa pantataan tällä hetkellä eniten, ja toiseksi eniten lainoja myönnetään kelloja vastaan”.

Yleinen käsitys on, että asiakkaat asioivat panttilainaamoissa taloudellisen ahdingon vuoksi. Monet asiakkaat tulevat kuitenkin toisesta syystä:

"Myönnämme pääasiallisesti lainoja, mutta ihmiset tulevat meille asioimaan myös ilman aikomusta hakea esinettä takaisin. Noin 15 prosenttia asiakkaista ei lunasta esinettään takaisin. Näemme juuri näiden asiakkaiden määrän kasvavan, kun kullan hinta nousee", sanoo Santtu Saukko.

On epävarmaa, jatkuuko kullan hinnan nousu vai kääntyykö kullan arvo laskuun.

Historiallisesti kuitenkin panttilainaamoiden toiminta ei Santtu Saukon mukaan ole ollut erityisen riippuvainen talouden nousu- tai laskusuhdanteesta.
"Vaikka talous kasvaisi, meiltä otetaan silti lainaa. Asiakkaat saattavat lainata hieman suurempia summia käyttöönsä, mutta kun seuraava palkka tulee, he voivat lunastaa pantatut esineet takaisin. Tämän vuoksi emme ole erityisen riippuvaisia talouden suhdanteista."

Santtu Saukko, Suomen Panttilaina Oy, Puh: +358 (0)105012501, santtu.saukko@suomenpanttilaina.fi, www.suomenpanttilaina.fi

Suomen Panttilaina Oy arvioi, myöntää lainoja ja myy arvoesineitä. Se tarjoaa turvallisia lainoja, joissa asiakkaat todella lainaavat itseltään, eivätkä voi siten koskaan velkaantua. Yhtiöllä on yhteensä neljä toimipistettä Helsingissä ja Vantaalla – Hakaniemi Pantti, Vuosaaren Pantti, Myyrmäen Pantti ja Kaivopihan Pantti. Suomen Panttilaina on ruotsalaisen Aktiebolaget för Varubelåning – yhtiön tytäryhtiö, joka on Ruotsin suurin panttilainausyhtiö, ja toiminut jo vuodesta 1866. Emoyhtiöstä 67 prosenttia omistaa hallitus. Loput 33 prosenttia omistavat osakkeenomistajat, joilla on läheiset sidokset yhtiöön. Suomen Panttilaina Oy on Aluehallintoviraston valvonnassa. Lue lisää osoitteessa www.suomenpanttilaina.fi​

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia