Pohjolan Atk-palvelun tulostukset ja kuoritukset Atkokselle

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 12.1.2004 Pohjolan Atk-palvelun tulostukset ja kuoritukset Atkokselle Pohjolan Atk-palvelu Oy on sopinut Atkos Oy:n kanssa tulostus- ja kuoritusliiketoimintojensa ulkoistuksesta. Alkuvuoden 2004 aikana tehtävä liiketoiminnan siirto kattaa tulostuksen ja kuorituksen lisäksi pääosan toimintaan liittyvästä materiaalilogistiikasta ja tuotantolaitteistosta. Sopimus vahvistaa Atkoksen asemaa tulostusmarkkinoilla Suomessa. Atkokselle siirtyvän tulostustoiminnan volyymi on vuosittain noin 31 miljoonaa sivua. Sopimus kattaa muun muassa laskujen, vakuutuskirjojen ja asiakastiedotteiden tulostamista. Samassa yhteydessä Atkoksen palvelukseen siirtyy viisi henkilöä ns. vanhoina työntekijöinä. - Liiketoiminnan luovutuksella varmistamme tulostus- ja kuorituspalvelujen kilpailukyvyn asiakkaillemme myös jatkossa, Mikko Koskinen Pohjolan Atk-palvelu Oy:stä sanoo. - Sopimus antaa Atkokseen siirtyvälle henkilöstölle nykyistä paremmat mahdollisuudet ylläpitää ja kehittää osaamistaan uudessa työyhteisössä, Jarmo Kohonen Atkos Oy:stä toteaa. LISÄTIETOJA: johtaja Jarmo Kohonen, Atkos Oy puh. 040 844 5377, jarmo.kohonen@atkos.com johtaja Mikko Koskinen, Pohjolan Atk-palvelu Oy puh. 050 325 8645, mikko.koskinen@wmdata.fi Atkos Oy tarjoaa suoramainonnan, dokumenttienhallinnan, tulostuksen ja operaattoripalvelut yrityksille ja yhteisöille. Sen liikevaihto on noin 83 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 700. Atkos kuuluu Suomen Posti -konsernin Sähköinen viestinvälitys -liiketoimintaryhmään. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa liiketoimintaryhmän palveluita tarjoaa Capella Group AB ja Saksassa Capella GmbH. Liiketoimintaryhmään kuuluvat myös osakkuusyhtiöt Virossa ja Latviassa. Pohjolan Atk-palvelu Oy on Pohjola-Yhtymä Oyj:n ja WM-data Ab:n omistama it-palveluyhtiö, joka tarjoaa asiakasyrityksilleen tietotekniikan käyttö- ja tukipalveluja. Pohjolan Atk-palvelun asiakkaina ovat Pohjola-Yhtymä Oyj, Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/01/12/20040112BIT00400/wkr0001.pdf

Liitteet & linkit