Canon laittaa hyvän kiertämään ja tukee Punaisen Ristin Nuorten turvataloja 100 000 eurolla

Canonin #selfieless-kampanjalla haastetaan sosiaalisen median käyttäjiä epäitsekkyyteen ja tuetaan Punaisen Ristin Nuorten turvataloja.

Maailmassa otetaan joka päivä arviolta lähes 100 miljoonaa selfietä – kuvaa, jonka kuvaaja ottaa itse itsestään tai omasta porukastaan juhlissa tai arkisessa tilanteessa. Selfiet ovat kivoja, mutta nyt haastetaan kiinnittämään huomiota toisiin.

Canonin Euroopan laajuisen kampanjan ydin on tehdä hyvää lähimmäiselle, jakaa kuva hyvästä teosta sosiaalisen median kanavissa aihetunnisteella #selfieless ja haastaa mukaan kolme ystävää. Tavoitteena on saada ihmiset huomioimaan mahdollisesti apua tarvitsevat henkilöt omassa lähipiirissään.

Esimerkkinä auttamisesta Canon lahjoittaa 100 000 euroa Punaisen Ristin Nuorten turvataloille. Nuorten turvataloissa autetaan vaikeassa tilanteessa olevia nuoria ja heidän perheitään. Nuorten turvataloista saa tarvittaessa myös väliaikaisen yöpaikan. Nuorten turvatalot toimivat viidessä Suomen kaupungissa.

- Jo vuosien ajan Canon on tukenut Punaisen Ristin toimintaa ympäri Eurooppaa. Järjestön tukeminen sopii luontevasti yhteen Kyosei-yritysfilosofiamme kanssa, joka tarkoittaa elämistä ja työskentelyä yhdessä yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi. On hienoa tukea Suomessa edelleen Punaisen Ristin ylläpitämiä Nuorten turvataloja, kertoo Canon Oy:n toimitusjohtaja Harry Nyström.

- #Selfieless-kampanjan idea on hieno ja tärkeä, ja on ilo, että voimme Punaisena Ristinä olla siinä mukana. Kaikki voivat löytää oman tapansa tehdä hyvää ja auttaa toisia. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että katsoo ympärilleen ja miettii, millaista apua tarvitaan, sanoo Punaisen Ristin yritysvarainhankinnan suunnittelija Eeva Arrajoki.

Lisätietoa:

Punaisen Ristin varainhankinnan suunnittelija Eeva Arrajoki, p. 020 701 2274

Punaisen Ristin tiedottaja Anna Kaipainen p. 020 701 2224

Canon Oy, viestintä, Teija Tamminen-Saremaa p. 010 544 4609

Yrityksestä

Suomen Punainen Risti toimii n. 86 000 jäsenen ja n. 45 000 aktiivisen vapaaehtoisen voimin. Olemme yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyö keskittyy kotimaahan, jossa tehtäväkenttä on monipuolinen: ensiapukoulutus ja -ryhmätoiminta, ystävä- ja tukihenkilötoiminta, maahanmuuttajien tukeminen, Veripalvelu, Nuorten turvatalot, Kontti-kierrätystavaratalot, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinointi jne. Lisäksi Suomen Punainen Risti antaa hätäapua maailmalla katastrofien jälkeen ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Suomen Punainen Risti perustettiin vuonna 1877.