Ennakkoluuloton edelläkävijä –tunnustus vantaalaiselle Rosa Åkerlundille

Report this content

Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri myöntää Ennakkoluuloton edelläkävijä –tunnustuksen Rosa Åkerlundille, joka on tehnyt pitkään töitä romaniväestön puolestapuhujana.

Tunnustus luovutetaan rasisminvastaisena päivänä 21.3. Eurooppasalissa (Malminkatu 16) järjestettävän paneelikeskustelun yhteydessä klo 11.

Rasismi vahvistuu Euroopassa -keskustelutilaisuus alkaa klo 9. Tilaisuuden avaa Euroopan parlamentin tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen ja keskusteluun osallistuvat mm. europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen ja Jyväskylän yliopiston professori Jeremy Gould. Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen luovuttaa Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula. Tilaisuus päättyy klo 11.30.

Rosa Åkerlund on tehnyt pitkän uran romanien asioiden puolestapuhujana. Hän on tuonut rohkeasti keskusteluun romaniväestön ongelmia ja esittänyt ratkaisuja romanien elinolojen parantamiseksi.

Vantaa perusti 90-luvun alussa romaniyhdyshenkilön toimen, johon romaniyhteisö sai ehdottaa henkilöä. Rosa Åkerlund valittiin tehtävään ja tässä tehtävässä hän toimii edelleen. Lisäksi Åkerlund toimii Vantaan Romaniyhdistys ry:n puheenjohtajana ja on toiminut vuosia myös Espoon monikulttuuriasiain neuvottelukunnan jäsenenä.

Åkerlund on kantanut erityistä huolta nuorten romanien koulutuksesta ja tasavertaisista mahdollisuuksista päästä työelämään.

Punaisen Ristin rasisminvastaisella viikolla 18.-24.3. jakaman Ennakkoluuloton edelläkävijä –tunnustuksen tavoitteena on nostaa esille toimijoita, jotka edistävät ihmisten yhdenvertaista kohtelua suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskeistä on myös avoin tosiasioihin perustuva keskustelu.

Lisätietoja:

Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin monikulttuurisen toiminnan suunnittelija Vesa Kukkamaa, puh. 020 701 2365

Avainsanat: