Jani Kantokoski on Etelä-Pohjanmaan vuoden maakunnallinen pelastaja 2013

Report this content

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on valinnut seinäjokelaisen Jani Kantokosken Etelä-Pohjanmaan maakunnalliseksi pelastajaksi 2013. Kantokoski on toiminut yli 20 vuoden ajan vapaaehtoisessa palokunnassa ja hän on johtanut yksikköään vuodesta 2005 lähtien. Työelämässä poliisina toimiva Kantokoski on kehittänyt Etelä-Pohjanmaan Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa niin työssään kuin vapaa-ajallaankin.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) palkitsee ansioituneita vapaaehtoisiaan lauantaina 29.3. kello 14 alkaen Tampere-talossa järjestettävässä Vapepan 50-vuotisjuhlassa. Maakunnallisen pelastajan tunnustukset jaetaan ennen juhlaa kello 13 alkaen. Tiedotusvälineet ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu auttaa tukemalla viranomaisia

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia erityisesti paljon auttajia vaativissa pelastustehtävissä. Yleisimmin Vapepa hälytetään avuksi kadonneen henkilön etsintään, mutta koulutettuja vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi laajamittaisissa evakuoinneissa ja tulipalojen jälkihoidossa. Vapepassa toimii yli 1300 hälytysryhmää eri puolilla Suomea. Vuosittain ryhmät osallistuvat satoihin hälytystehtäviin.

Vapepan toimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti. Meri- ja järvipelastustoimintaa koordinoi Suomen Meripelastusseura ja ilmapelastustoimintaa Suomen Lentopelastusseura.

Lisätietoja ja palkitun yhteystiedot:

- Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin valmiuspäällikkö Tave Rautiainen, p. 020 701 2846

- Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Heikki Väätämöinen, p. 020 701 2124

Avainsanat: