Katja Ruostila on vuoden pelastaja 2013

Report this content

Vesilahtelainen Katja Ruostila on valittu vuoden 2013 valtakunnalliseksi pelastajaksi. Ruostila on kuulunut Tampereen seudun etsintäkoirat ry:n hälytysryhmään yli 12 vuoden ajan ja osallistunut koiriensa kanssa kymmeniin kadonneen ihmisen etsintöihin. Hän on kouluttanut hälytysryhmään kaksi koiraa. Lisäksi Ruostila on osallistunut etsintöihin rivietsijänä ja autopartioissa. Palkinnon on myöntänyt Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa).

Vapaaehtoisuransa aikana Ruostila on kahdesti pelastanut eksyneen ihmisen ollessaan vasta matkalla varsinaiseen hälytystehtävään. Lisäksi hän on löytänyt koiransa kanssa metsään eksyneen naishenkilön.

- Ruostilan toiminta osoittaa huomiokykyä ja etenkin sellaista välittämistä, jota jokapäiväisessä liikenteessä ja yhteisöissä oikeasti kaivataan, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa ohjaava Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Heikki Väätämöinen toteaa.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu palkitsee ansioituneita vapaaehtoisiaan lauantaina 29.3. kello 14 alkaen Tampere-talossa järjestettävässä 50-vuotisjuhlassa. Valtakunnallisen pelastajan tunnustuksen lisäksi juhlassa luovutetaan 18 ansioristiä pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta vapaaehtoistoiminnasta. Tiedotusvälineet ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Vapepa on 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia erityisesti paljon auttajia vaativissa pelastustehtävissä. Yleisimmin Vapepa hälytetään avuksi kadonneen henkilön etsintään, mutta koulutettuja vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi laajamittaisissa evakuoinneissa ja tulipalojen jälkihoidossa. Vapepassa toimii yli 1300 hälytysryhmää eri puolilla Suomea. Vuosittain ryhmät osallistuvat satoihin hälytystehtäviin.

Vapepan toimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti. Meri- ja järvipelastustoimintaa koordinoi Suomen Meripelastusseura ja ilmapelastustoimintaa Suomen Lentopelastusseura.

Lisätietoja:

- Punaisen Ristin Hämeen piirin valmiuspäällikkö Ari Saarinen, p. 020 701 2785

- Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Heikki Väätämöinen, p. 020 701 2124

Avainsanat: