Moni vanhus jäisi yksin ilman vapaaehtoisia

Report this content

Kotihoito ja hoitolaitosten henkilökunta ovat usein liian kiireisiä pitääkseen ikäihmiselle seuraa, selviää Punaisen Ristin kyselystä. Punaisen Ristin ystävätoiminta tavoittaa kaikista yksinäisimpiä ikäihmisiä.

Moni yksin kotonaan tai laitoksessa asuva ikäihminen jäisi ilman juttuseuraa ja ulkoiluapua, jos vapaaehtoisia ei olisi, selviää Punaisen Ristin teettämästä kyselystä. Joulu-tammikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 417 Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoista ympäri Suomen. Heistä valtaosa vieraili ikäihmisten luona kodeissa ja laitoksissa.

65 prosenttia laitoksissa vierailevista vapaaehtoisista oli sitä mieltä, ettei laitoksen henkilökunnalla ollut tarpeeksi aikaa asukkaiden virkistystoimintaan sekä ulkoilemisessa avustamiseen. 24 prosenttia vapaaehtoisista ei ollut varma, vieraileeko ikäihmisen luona vapaaehtoisen lisäksi omaisia tai muita läheisiä ja ystäviä.

Sosiaalisen hyvinvoinnin ja seniorityön asiantuntija Anita Hartikka Punaisesta Rististä pitää kyselyn tuloksia huolestuttavina.

”Ikäihmisen kokonaishyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että arjen rutiiniin kuuluu myös kohtaamisia toisen ihmisen kanssa. Varsinkin muistisairaille erilaiset virikkeet ja kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ovat erittäin tärkeitä”, Hartikka sanoo.

”Hoitohenkilökunnalla on usein kiire, eikä kaikilla ikäihmisillä välttämättä ole omaisia, tai he ovat kiireisiä tai asuvat muualla. Tällöin vapaaehtoisten rooli juttuseurana ja ulkoiluapuna korostuu. Kyselyn perusteella näyttää siltä, että Punaisen Ristin ystävätoiminta tavoittaa myös kaikkein yksinäisimpiä ikäihmisiä.”

Myös ammattiapu tiukassa

18 prosenttia yksin kotonaan asuvien ikäihmisten luona vierailevista vapaaehtoisista oli sitä mieltä, ettei ikäihminen saanut riittävästi tarvitsemaansa ammatillista apua tai palveluita. 21 prosenttia vastaajista oli joutunut auttamaan ikäihmistä hätä- tai poikkeustapauksessa, kuten soittamaan ambulanssin kaatuneelle.

”Vapaaehtoisena olen joutunut tilanteisiin, joissa kotihoidon palveluja käyttävä vanhus on mielestäni heitteillä. Nopeiden käyntien aikana ei välttämättä huomata kokonaistilannetta. Kotiavustajat vaihtuvat usein ja heillä on kiire”, kertoi yksi kyselyyn vastannut vapaaehtoinen.

”Olen joutunut pyytämään kotisairaanhoitoa ja kotipalvelua käymään useammin ja tarkkailemaan ystävieni syömistä, koska ystäväni eivät muista syödä. Olen ottanut yhteyttä myös omaisiin, kun olen huomannut ystävieni muistamattomuuden”, kertoo toinen vapaaehtoinen.

Punaisen Ristin asiantuntija Anita Hartikka muistuttaa, että vapaaehtoiset ovat yhteiskunnan yhteinen voimavara.

”Nyt on korkea aika miettiä, miten vapaaehtoisten apua hyödynnetään oikein ja vähennetään ikäihmisten yksinäisyyttä tilanteessa, jossa yhteiskunnan muut resurssit ovat entistä niukemmat”, Hartikka sanoo.

Punaisen Ristin ystävätoiminnassa on mukana 8 200 vapaaehtoista. Vuosittain Punaisen Ristin ystävätoiminnasta saa avun 26 000 ihmistä.


Ystävänpäivän tapahtumia ympäri Suomen

Punaisen Ristin ystävätoimintaan voi tutustua vapaaehtoisten järjestämissä Iloa ystävyydestä -tapahtumissa ystävänpäivän alla helmikuussa ympäri Suomea. Tapahtumat ovat yleisölle avoimia.

Lähimmän tapahtuman voi etsiä täältä: www.punainenristi.fi/tapahtumat. Tapahtumat järjestetään Suomen Punaisen Ristin pääyhteistyökumppanin LähiTapiolan tuella.

Punaisen Ristin ystävätoimintaa voi tukea:

Ilmoittautumalla ystäväksi osoitteessa www.punainenristi.fi/vapaaehtoiseksi
Lahjoittamalla Punaisen Ristin kotimaan toimintaan osoitteessa www.punainenristi.fi/lahjoita
Liittymällä Punaisen Ristin jäseneksi osoitteessa www.punainenristi.fi/jäsen

Lue lisää:
www.oleystava.fi
www.punainenristi.fi

Lisätietoa:
Asiantuntija, sosiaalinen hyvinvointi ja seniorityö, Anita Hartikka, p. 020 701 2123
Tiedottaja Noora Jussila, p. 020 701 2224

Avainsanat: