Operaatio Nälkäpäivä kutsuu kaikki auttamaan 15. – 17.9.

Report this content

Suomen Punainen Risti kutsuu kaikki halukkaat kokeilemaan auttamista ja lähtemään lipaskerääjäksi Operaatio Nälkäpäivään. Nälkäpäivä järjestetään 15. – 17.9., ja silloin kaikilla on lupa auttaa.

Operaatio Nälkäpäivänä kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Keräysvaroja ei sidota ennalta tiettyihin avustuskohteisiin, jotta niillä voidaan auttaa nopeasti heti, kun apua tarvitaan. Valtaosa avusta menee ulkomaille, mutta rahoilla autetaan myös Suomessa.

Operaatio Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys. Viime vuonna keräykseen osallistui kolmen päivän aikana noin 20 000 vapaaehtoista. Kerääjäksi voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä lähimpään Punaisen Ristin osastoon tai netissä osoitteessa www.nalkapaiva.fi.

Köyhyys pahentaa nälänhätää

Kuluvana vuonna lahjoitusten tarpeellisuus on konkretisoitunut eri puolilla maailmaa. Punaisella Ristillä on lahjoittajien ansiosta ollut valmius auttaa nopeasti, mutta myös tukea paikallisia yhteisöjä pitkäkestoisesti.

- Esimerkiksi itäisen Afrikan kuivuuden pahennuttua annettiin aluksi kiireellistä hätäapua ja nyt jo rinnalle tuodaan jatkuvampi kehitysyhteistyö väestön toimeentulon parantamiseksi, sanoo kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi.

Maailmassa on yli miljardi nälkää näkevää ihmistä. Sodat ja katastrofit synnyttävät nälkää, mutta suurin osa nälästä johtuu hiljaisista katastrofeista, kuten ruoan hinnan noususta ja vakavista tautiepidemioista.

Punainen Risti taistelee nälkää vastaan ehkäisemällä sen syitä. Esimerkiksi juuri Itä-Afrikan maissa Keniassa, Somaliassa ja Etiopiassa monet ovat kuivuuden takia menettäneet elinkeinonsa ja köyhyys pahentaa tilannetta entisestään. Punainen Risti auttaa uusien ja monipuolisten elinkeinojen harjoittamisessa, jotta yhteisöt eivät olisi tulevaisuudessa riippuvaisia ulkopuolisesta avusta.

Lääkinnällistä hätäapua Pohjois-Afrikkaan

Pitkäkestoisen työn lisäksi Punainen Risti on auttanut äkillisissä katastrofeissa ja konflikteissa viime vuoden Nälkäpäivänä lahjoitetuilla rahoilla. Viime syksynä hätäapua annettiin esimerkiksi hirmumyrskyjen uhreille Kaakkois-Aasiassa. Lisäksi nopeaa apua on lähetetty Pohjois-Afrikkaan jo kahteen otteeseen.

- Apuamme on tarvittu kuluvana vuonna muun muassa Libyassa ja sen sen naapurimaassa Tunisiassa. Jo kevättalvella Punainen Risti auttoi Libyan sisäisen konfliktin keskellä asuvien evakuoinnissa. Nyt Libyassa työskentelee kirurginen ryhmämme, joka antaa lääkinnällistä apua haavoittuneille.

- Avun tarvetta seurataan jatkossakin ja auttamisvalmiuden ylläpitämiseen tarvitsemme myös Nälkäpäivänä lahjoitettuja varoja, Kalle Löövi sanoo.

Lisätietoja:

Lisää tietoa Nälkäpäivästä löytyy kampanjasivuiltamme osoitteesta www.nälkäpäivä.fi.

Keräykseen ja Punaisen Ristin toimintaan liittyviä kuvia löytyy kuvapankistamme osoitteessa

www.punaisenristinkuvat.fi/fotoweb/. Painokelpoisia kuvia voi ladata maksutta kirjautumalla kuvapankkiin.

Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi, p. 020 701 2025

Varainhankinnan päällikkö Tuula Colliander, p. 040 575 3626

Tiedottaja Anna Vuorinen, p. 020 701 2224

 

 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia