Punainen Risti: Suomi turvalliseksi myös maahanmuuttajille

Report this content

Suomen Punainen Risti on huolissaan rasististen mielipiteiden ja tekojen lisääntymisestä Suomessa. Järjestö haluaa edistää kaikkien Suomessa asuvien ihmisten turvallisuutta. Tähän toimintaan Punainen Risti kutsuu kansalaiset, muut kansalaisjärjestöt sekä viranomaiset. Näin lausui tänään 12.6. Lahdessa yleiskokoustaan pitävä Suomen Punainen Risti.

Järjestö muistuttaa, että Suomen tavoitteena on olla Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Tavoite sisältyy sisäisen turvallisuuden ohjelmaan, jonka hallitus hyväksyi vuonna 2008.

Maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen elämän turvaaminen kuuluu tavoitteeseen.

Nykyinen entistä kireämpi asenneilmasto ja rasististen puheiden sekä tekojen lisääntyminen heikentävät kaikkien Suomessa asuvien elämää. Punainen Risti toivoo, että yhteiskunnan päätöksentekijät ja media toimivat yhdessä avoimen ja moniarvoisen yhteiskunnan puolesta.

Punainen Risti pitää tärkeänä, että maahanmuutosta välitetään paikkansa pitävää tietoa. Lisäksi tarvitaan järjestöjen vapaaehtoisten pyörittämää toimintaa, joka lisää kaikenlaisten ihmisten välistä kanssakäymistä.

Punaisen Ristin yleiskokous on koolla Lahdessa 11.-12.6. Paikalla on noin tuhat järjestön jäsentä, jotka päättävät uusista tavoitteista seuraaville vuosille sekä valitsevat uudet luottamushenkilöt.

12.6.2011/op

Lisätietoja:

www.punainenristi.fi

tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen, 040 838 8919

tiedottaja Sanna Räsänen, 040 521 7299