Punainen Risti auttaa Jari Sillanpään 50-vuotisjuhlakonsertissa Helsingissä

Report this content

Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset päivystävät sunnuntaina 16.8. Helsingin olympiastadionilla Jari Sillanpään syntymäpäiväkonsertissa.

Konserttiyleisöä auttaa yhteensä noin 30 ensiavun vapaaehtoista koko sunnuntaipäivän. Punaisen Ristin pääensiapupiste on stadionin D-katsomon luona. Sen lisäksi stadionilla on ensiaputeltta.

– Konserttipäivän lisäksi ensiavun vapaaehtoiset valvovat koko viikon lavan rakentamisen turvallisuutta. Punainen Risti päivystää stadionilla myös konsertin jälkeen siihen asti, kunnes esiintymislava on purettu, kertoo ensiaputoiminnan koordinaattori Rina Oksanen.

Ensiapuryhmä hoitaa juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Jos hätä on suuri, vapaaehtoiset tilaavat paikalle ammattiapua. Ensiavun vapaaehtoiset tunnistaa punaisista ensiapuliiveistä. Tilaisuuden riskikartoituksen perusteella paikalle on palkattu myös lääkäri, jotta mahdollisen sairaustapauksen sattuessa apua on saatavilla mahdollisimman nopeasti.

– Kyseessä on suuri päivystys. Vapaaehtoisten yhteenlasketut työtunnit kohoavat lähes 500 tuntiin, Oksanen sanoo.

Kaikki Punaisen Ristin vapaaehtoiset ensiapupäivystäjät ovat täysi-ikäisiä ja tehtäväänsä koulutettuja. Punaisen Ristin festaripäivystäjät auttavat tänäkin kesänä kymmenissä tapahtumissa eri puolilla Suomea.

Lisätietoja:

Ensiaputoiminnan koordinaattori Rina Oksanen, Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri, p. 0400 428 918

Avainsanat: