Punainen Risti kertoo ensiapuvinkkejä Seinäjoen rautatieasemalla

Report this content

Suomen Punaisen Ristin ensiapukurssit täyttävät 130 vuotta 9.3.

Punainen Risti esittelee ensiapukoulutusta ja ensiaputuotteita Seinäjoen rautatieasemalla maanantaina 9.3. klo 9–15. Esittelyä järjestetään etenkin junien lähtö- ja saapumisaikoina, ja kaikki ohikulkijat ovat tervetulleita tutustumaan ensiapuun.

Lisäksi Punainen Risti avaa 9.3. uusitun myymälänsä Seinäjoella, Laturitie 2. Myymälässä on kahvitarjoilu klo 10–18. Halukkaat voivat osallistua ensiapulaukun arvontaan.

Ensimmäisellä ensiapukurssilla 20 rautatieläistä

Punaisen Ristin tempaus järjestetään ensiapukoulutuksen juhlavuoden kunniaksi. Ensimmäinen Punaisen Ristin ensiapukurssi järjestettiin Helsingin rautatieasemalla 9.3.1885. Kurssille osallistui 20 rautatieläistä. Ajatus siitä, että ensiaputaitoja alettiin opettaa muillekin kuin terveydenhuollon ammattilaisille, oli uusi ja esimerkillinen. Kurssi alkoi kello 7 aamulla ja maksoi kolme markkaa oppilaalta. Oppilaiden tuli mieluiten olla ”ainakin luku- ja kirjoitustaitoisia”.

Suomalaiset osallistuvat aktiivisesti ensiapukursseille, vuosittain Punaisen Ristin ohjelmien mukaisilla kursseilla kouluttautuu 130 000–150 000 ihmistä.

Lisätietoa:

Länsi-Suomen piirin ensiapukoulutuksen päällikkö Anne Heiskanen p. 0400 775 479

Punainenristi.fi