Punaisen Ristin Itä-Afrikka-keräys on tuottanut yli 800 000 euroa

Report this content

Suomen Punaisen Ristin Itä-Afrikka-keräykseen on tähän mennessä lahjoitettu yli 800 000 euroa. Keräys käynnistyi kesällä, kun kuivuustilanne paheni Afrikan sarvessa, ja aiheutti useilla alueilla suoranaista nälänhätää. Tilannetta on pahentanut ruuan hintojen äkillinen nousu. Keräysvaroilla on tähän mennessä autettu kuivuuden uhreja Keniassa, Somaliassa ja Etiopiassa.

Suomen Punainen Risti on toimittanut Keniassa Dadaabin pakolaisleirille klinikkatarvikkeita ja lääkkeitä. Lisäksi Keniassa on työskennellyt Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijöitä, jotka ovat kouluttaneet paikallista terveydenhuollon henkilökuntaa työskentelemään pakolaisleirillä.

- Lisäksi olemme tukeneet Keniassa paikallisen Kenian Punaisen Ristin kuivuusohjelmaa. Kuivuusohjelmassa muun muassa rakennetaan kaivoja, jaetaan siemeniä viljeltäväksi ja rakennetaan kasvihuoneita ruuan kasvattamista varten. Lisäksi kehitetään kastelujärjestelmiä, kertoo Punaisen Ristin Itä-Afrikan avun suunnittelija Linda Karvinen.

Lahjoituksilla on Somaliassa tuettu kansainvälisen Punaisen Ristin ja Somalian Punaisen Puolikuun työtä. Somalian Punainen Risti on perustanut liikkuvia terveysklinikoita ja järjestänyt kuivuuden uhreille ruoka- ja vesijakelua. Lisäksi Punainen Risti on jakanut köyhimmille perheille työkaluja maanviljelyyn.

Etiopiassa työskentelee suomalainen terveydenhuollon avustustyöntekijä. Hän tukee Etiopian Punaista Ristiä hätäapuoperaatiossa.

- Kaikki lahjoitukset ovat tulleet tarpeeseen, sillä tilanne on ollut todella vakava. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia lahjoittajia, Karvinen sanoo.

Sadekauden vaikutukset näkyvät keväällä

Tällä hetkellä itäisessä Afrikassa on meneillään sadekausi. Se on joillain alueilla alkanut hyvin, mutta kaikkia vaikutuksia ei vielä tiedetä. Siksi apua tarvitaan edelleen.

- Sateita tulee hyvin vaihtelevasti ja on liian aikaista arvioida niiden vaikutus. Joillain alueilla sadetta ei saada tarpeeksi, ja esimerkiksi osassa Keniaa sateet ovat olleet niin rankkoja, että ne ovat aiheuttaneet tulvia. Avun tarve jatkuu ainakin ensi kevääseen saakka. Silloin vasta nähdään sadekauden vaikutukset, sanoo Linda Karvinen.

Karvinen kertoo, että hätäapuoperaatiota ollaan muuttamassa pitkän tähtäimen kehitysyhteistyöksi.

- Monet yhteisöt ovat vielä ulkopuolisen avun tarpeessa. Punaisen Ristin ohjelmien tavoitteena on tukea itsenäistä elinkeinojen harjoittamista. Se vähentää yhteisöjen riippuvuutta ulkopuolisesta avusta ja antaa paremmat valmiudet kohdata kuivuuskausia tulevaisuudessa, Karvinen sanoo.

Itä-Afrikan keräykseen voi osallistua lahjoittamalla osoitteessa www.punainenristi.fi/lahjoitukset tai suoraan katastrofirahaston tilille Nordea 221918-68000, viestikenttään ”Itä-Afrikan kuivuus”.

Lisätietoja:
Kansainvälisen avun suunnittelija Linda Karvinen, p.
040 357 8401
Varainhankinnan koordinaattori Regina Laurén, p. 040 719 3158