Punaisen Ristin vapaaehtoiset päivystävät Kotkan Meripäivillä

Report this content

Suomen Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset pitävät huolta juhlijoista Kotkan Meripäivillä 26.–28.7.

Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset päivystävät aamupäivisin kauppatorilla, ja illalla he kiertävät kaupungilla ja siirtyvät puistoihin.

- Erityisesti nuoret joutuvat ikänsä takia jäämään aidatun satama-alueen ulkopuolelle. He juhlivat etenkin puistoissa, missä kiertää tänä vuonna kolme ensiavun jalkapartiota heitä auttaen, kertoo Punaisen Ristin Karhulan osaston ensiapuryhmän johtaja Antti Tiittanen.

Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Lisäksi vapaaehtoiset tilaavat paikalle ammattiapua, jos hätä on suuri. Ensiavun vapaaehtoiset tunnistaa punaisista ensiapuliiveistä.

Keskusteluapua päihdetyön vapaaehtoisilta

Juhlijoiden joukossa kiertää myös päihdetyön vapaaehtoisia, joiden kanssa on mahdollisuus keskustella. Päihdetyön vapaaehtoiset kertovat päihteiden haitoista ja auttavat tarvittaessa löytämään sopivia auttavia tahoja. Päihdetyön vapaaehtoiset tunnistaa sinisistä liiveistä, joissa on Punaisen Ristin tunnus.

– Tavoitteena on, että kaikilla olisi hauska ja turvallinen festaripäivä. Vapaaehtoisten tehtävänä ei ole tuomita ketään, sanoo Punaisen Ristin päihdetyön suunnittelija Piia Jounila.

Kaikki Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat täysi-ikäisiä ja tehtäväänsä koulutettuja. Tänäkin vuonna vapaaehtoisia on mukana yli 60 kesätapahtumassa ympäri Suomea.

Lisätietoja:
Karhulan osaston ensiapuryhmän johtaja Antti Tiittanen puh. 044 302 0252
Päihdetyön suunnittelija Piia Jounila, puh. 040 589 5778

Avainsanat: