Vapaaehtoisille ystäville on kova kysyntä

Report this content

Erityisesti nuorille vapaaehtoisille on tarvetta. Punaisen Ristin vapaaehtoiset järjestävät Iloa ystävyydestä –tapahtumia eri puolilla Suomea.

Noin viidennes nuorista tuntee itsensä ainakin joskus yksinäiseksi. On arvioitu, että aiempaa suurempaa osuutta yksinäisistä voi pitää syrjäytymisvaarassa olevina nuorina.

Perinteisesti nuorten syrjäytymistä on ehkäisty varmistamalla ensisijaisesti nuorten työllistyminen ja toimeentulo. Yksinäisyyteen ja terveysongelmiin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, vaikka ne lisäävät nuoren hyvinvointieroja ja riskejä syrjäytymiselle. (Karvonen & Kestilä 2014[1]).

Punainen Risti järjestää ystävätoimintaa eri-ikäisille seuraa kaipaaville. Nuori nuorelle -ystävätoiminta lisää sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksia yksinäisille 13–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Parhaimmillaan toiminta synnyttää aitoja ja kestäviä ystäväsuhteita.

- Tarve nuorille vapaaehtoisille on suuri. Etenkin pojille ja nuorille miehille on hyvin vaikeaa löytää miespuolista vapaaehtoista kaveria. Vapaaehtoiseksi voi ryhtyä kuka tahansa 18–29-vuotias ja halukkaat saavat koulutuksen tehtäväänsä. Tärkeintä on halu auttaa ja olla oma itsensä. Vapaaehtoistoiminnan kautta voi saada elinikäisiä ystäviä, sanoo sosiaalisen hyvinvoinnin ja seniorityön asiantuntija Anita Hartikka Suomen Punaisesta Rististä.

Nuori nuorelle -ystävätoiminta voi olla kahdenkeskistä tai ryhmätoimintaa. Punaisen Ristin osastot ja Nuorten turvatalot tarjoavat toimintaa tällä hetkellä 11 paikkakunnalla: Oulussa, Kuopiossa, Paraisilla, Tampereella, Joensuussa, Turussa, Rovaniemellä, Kouvolassa ja pääkaupunkiseudulla. Toiminnassa on mukana 350 nuorta.

Iloa ystävyydestä 14.2.

Punaisen Ristin vapaaehtoiset esittelevät 14.2. ystävätoimintaa Iloa ystävyydestä -tapahtumissa ympäri Suomea. Iloa ystävyydestä -tapahtumat ovat yleisölle avoimia, lämminhenkisiä tilaisuuksia. Lähimmän tapahtuman voi etsiä täältä: www.punainenristi.fi/tapahtumat. Tapahtumat järjestetään Suomen Punaisen Ristin pääyhteistyökumppanin LähiTapiolan tuella.

Punaisen Ristin ystävätoimintaa voi tukea:

Lue lisää:

www.oleystava.fi

www.punainenristi.fi

Lisätietoa:

Asiantuntija, sosiaalinen hyvinvointi ja seniorityö, Anita Hartikka, p. 020 701 2123

Nuorten ystävätoiminnan suunnittelija Varpu Salmenrinne p. 020 701 2166

Tiedottaja Anna Vuorinen, p. 020 701 2224

Punaisen Ristin kuvia ystävätoiminnasta voi ladata rekisteröitymällä kuvapankkiin osoitteessa www.punaisenristinkuvat.fi/fotoweb

[1] Lähde: Vaarama, Marja; Karvonen, Sakari; Kestilä, Laura; Moisio, Pasi; Muuri, Anu. Suomalaisten hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Avainsanat: