Teologiset opintopäivät 2016: kristittynä moniarvoisessa maailmassa

Report this content

Perusta-lehden jokavuotiset Teologiset opintopäivät keskittyvät 3.-5.1.2016 paljon mediahuomiota saaneeseen aiheeseen: kristinuskon ja monikulttuurisuuden suhteeseen.

Tapahtuma järjestetään Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa.

Teologisten opintopäivien yleisluennot käsittelevät ajankohtaisia teemoja islamista lestadiolaisuuteen. Eri kanavissa pureudutaan feminismiin, missiologiaan, avioliittoon, mediaan sekä uskon ja tieteen suhteeseen, jota esittelee professori Tapio Puolimatka.

Opintopäiville on kutsuttu puhujiksi lukuisia muitakin asiantuntijoita. Kirkkoherra Sammeli Juntunen puolustaa Jumalasta puhumisen merkitystä ja professori Jouko Martikainen opettaa Koraanin syntyä ja tulkintaa. Teologian tohtori Jason Lepojärvi kertoo lempiaiheestaan rakkaudesta. Sunnuntai-illan paneelikeskustelussa kirkkoherrat Arto Antturi, Teemu Laajasalo ja Jouni Turtiainen puivat kirkon tulevaisuudennäkymiä. Lehtori Marja-Kaarina Marttila kertoo kanavassaan äärimmäisen ajankohtaisen mindfullnessin suhteesta buddhalaisuuteen.

- Elämme moniarvoisessa maailmassa, jossa kristinusko uhkaa marginalisoitua. Monenlaiset erilaiset aatevirtaukset yhteiskunnassa ja ajattelussa uhkaavat syrjäyttää kristinuskon klassiset tulkinnat, toteaa Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen.

- Kristittyinä olemme nyt tilanteessa, jossa meitä aiemmat sukupolvet eivät ole olleet. Teologipäivillä pyritään tarjoamaan välineitä kristillisen uskon toteuttamiseen ja tunnustamiseen tässä uudessa tilanteessa ja moniarvoisessa maailmassa, Vartiainen jatkaa.

Teologiset opintopäivät on tarkoitettu paitsi teologeille myös kaikille muille aihepiiristä kiinnostuneille. Tapahtuman yhteydessä on laaja kristillisen ja teologisen kirjallisuuden myyntinäyttely.

Tapahtuman järjestää teologinen aikakausijulkaisu Perusta yhdessä Suomen Raamattuopiston, Suomen teologisen instituutin ja Suomen Evankelisluterilaisen Opiskelija- ja Koululaislähetyksen kanssa.

Täydellinen ohjelma, kurssimaksut, ruokailumahdollisuudet ja muut lisätiedot löytyvät osoitteesta sro.fi.

Lehdistön edustajille tapahtuma on ilmainen.

Lisätiedot:

Raamattuopiston toiminnanjohtaja
Lauri Vartiainen
09 5123 9189,
lauri.vartiainen@sro.fi

tai

Avoimen Raamattukoulun vastaava opettaja
Santeri Marjokorpi
050 381 4288, santeri.marjokorpi@sro.fi

Liitteet & linkit