Johdon konsultointi sai pelisäännöt

Report this content

Johdon konsultointipalveluilla on merkittävä vaikutus sekä Suomen että Euroopan talouselämään.  Uusi standardi tuo johdon konsultointiin avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäksi laatua, luotettavuutta ja ammattimaisuutta. Sekä konsultointipalveluiden ostajat että myyjät ymmärtävät yhteistä kieltä ja osaavat määritellä sovittavasta palvelusta paremmin. 

Uusi johdon konsultoinnin Euroopan laajuinen standardi tuo konsultointiin yhteiset pelisäännöt. Euroopassa konsultointipalveluilla on yksi yhteinen markkina-alue. "Tämän vuoksi ammattimaista johdon konsultointia edustavat yhdistykset ovat olleet mukana luomassa tätä standardia ja edistävät sen käyttöönottoa Euroopassa. Usein väärinymmärrykset johtuvat esimerkiksi puutteellisesta viestinnästä. Standardi auttaa viestinnän lisäksi lainsäädännössä, yhteiskuntavastuun noudattamisessa sekä laadun ja toimintaperiaatteiden määrittelyssä”, sanoo CMC Kim Karme, Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry:n eettisen lautakunnan puheenjohtaja.

Liikkeenjohdon konsultointi on kasvanut erittäin voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana eikä kasvun uskota taittuvan talouden myllerryksistä huolimatta. Rakennemuutoksissa yritykset kaipaavat asiantuntija-apua sekä liiketoimintansa painopistealueiden uudelleen arvioimiseen että kovassa kilpailussa erottautumiseen. Liikkeenjohdon konsultti -nimikkeellä työskentelee monenlaisia ammattilaisia, joilla ei ole yhteistä tutkintoa tai pelisääntöjä. Toimialaraportin mukaan liikkeenjohdon konsultoinnin liikevaihto Suomessa oli 1,7 miljardia euroa ja se työllisti 10 975 konsulttia vuonna 2009.  

Liian usein otsikoihin nousevat karmivat tarinat epäonnistuneista konsultointiprojekteista, joissa kustannukset moninkertaistuvat ja lopputulos on jotain muuta kuin tilattu.

”Omassa elämässämme ja taloudessamme valitsemme palveluntuottajia, jotka koemme luotettaviksi ja turvallisiksi. Liike-elämässä luotamme standardisoituihin tuotteisiin ja sertifioituihin ammattilaisiin. Sama koskee johdon konsultointia. Kun yrityksemme tai organisaatiomme tulevaisuus on kyseessä, miksi emme myös silloin valitsisi konsultoinnin ammattilaisia, joihin voimme luottaa?” kysyy CMC Pekka Kurvinen, Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry:n puheenjohtaja.

Standardisoimisliitto on julkaissut uuden standardin SFS-EN 16114 suomeksi. Sitä myy SFS:n asiakaspalvelu, puh. 09 1499 3353, www.sfs.fi

Lisätietoja:

Suomen Standardisoimisliitto SFS, asiantuntija Risto Pulkkanen, puh. 09 1499 3309

Liikkeenjohdon konsultit LJK ry, CMC Kim Karme, puh. 050 411 5458

Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry on vuonna 1960 perustettu, maailmanlaajuisesti verkottunut liikkeenjohdon konsulttien ja konsulttiyritysten toimialajärjestö, jonka toiminnan kulmakiviä ovat etiikka, riippumattomuus ja ammatillisuus. Yhdistyksen tehtävänä on edistää tasokasta liikkeenjohdon konsulttitoiminnan tuntemusta ja kehitystä. LJK on The European Federation of Management Consultancies Associations Feacon sekä The International Council of Management Consulting Institutes ICMCIn jäsen.

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry on keskusjärjestö, joka edistää maassamme standardisointia ja standardien hyödyntämistä. SFS parantaa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla yrityksille ja muille sidosryhmille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa kansalliseen ja kansainväliseen standardisointiin. SFS laatii, vahvistaa, julkaisee ja myy standardeja. SFS:ssä on jäseninä elinkeinoelämän järjestöjä sekä Suomen valtio. Standardisoimisliitto on jäsenenä kansainvälisessä standardisoimisjärjestössä ISOssa (International Organization for Standardization) ja eurooppalaisessa standardisoimisjärjestössä CENissä (European Committee for Standardization).

Liitteet & linkit