World Vision auttaa Pakistanin tulvien uhreja

Report this content

World Vision lisää Pakistanin tulvien uhreille suunnattua apua tulvien ja sateiden levitessä kohti maan eteläosaa. Arvioiden mukaan humanitaarista apua tarvitsevien ihmisten määrä on jopa 15 miljoonaa.

”Tämä on vuoden 2005 maanjäristystäkin pahempi katastrofi, sillä tulvavedet ovat vieneet kaiken eivätkä ihmiset ehtineet saada mukaansa mitään”, Pakistanin World Visionin ohjelmajohtaja Shaharyar Bangash sanoo.

Pula ruoasta ja vedestä sekä ruoanvalmistus- ja hygieniatarvikkeista on tulva-alueilla valtava. Lisäksi tarvitaan suojaa, terveydenhuoltoa ja kriisiapua.

“Sato on menetetty, rakennukset vaurioituneet tai tuhoutuneet ja puhtaan veden lähteet saastuneet. Pystyssä olevat talot ovat mudan ja hiekan täyttämiä”, Bangash kertoo.

Pakistanissa on 155 World Visionin paikallista työntekijää. Seuraavan kolmen kuukauden aikana järjestö toimii erityisesti neljällä pahiten tulvista kärsineellä alueella, Peshawarissa, Charsaddassa, Nowsherassa ja Ala-Dirissä. Apua suunnitellaan vietäväksi myös Punjabin ja Sindhin alueille.

Tähän mennessä ruoka-apua ja puhdasta vettä on toimitettu yli 14 000 ihmiselle, jotka on majoitettu muun muassa koulurakennuksiin. World Vision on myös avannut klinikoita, joissa pyritään auttamaan vesiperäisistä sairauksista ja tulvavesien aiheuttamista vammoista kärsiviä.

Kun tulvavedet laskevat ja alueille päästään kuljettamaan apua, World Vision tulee ensikädessä jakamaan 150 000 vedenpuhdistus- ja hygieniapakettia, telttoja 22 500 ihmiselle, ruoanvalmistustarvikkeita 75 000:lle. Myöhemmin avataan muun muassa 20 lapsiystävällistä tilaa, joiden tarkoituksen on turvata lapsille turvallinen ympäristö myös tulvatuhojen keskellä.

”Avustustyö tulee olemaan mittavaa ja pitkäkestoista, sillä maan sisäisten pakolaisten määrä on katastrofin mittasuhteiden vuoksi erittäin suuri ja tuhojen korjaaminen ja jälleenrakennus kestää vuosia”, Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Anne Pönni toteaa.

World Vision tekee tiivistä yhteistyötä YK:n ja muiden avustusjärjestöjen kanssa varmistaakseen, että Pakistanin tulvien uhrit saavat tarvitsemansa avun.

Suomen World Vision kerää varoja Pakistanin tulvien uhrien auttamiseksi. Auttaa voit osoitteessa www.katastrofi.fi. Lahjoitustilin numero on 174530-28185, viite 5160.

Lisätietoja:

Anne Pönni
ohjelmajohtaja
Suomen World Vision
anne.ponni@worldvision.fi
Puh. +358 50 366 1707