Halkeilevia julkisivuja korjataan pian varsin nuorissakin taloyhtiöissä
Betonirakenteiden kuntotutkija pitää suosittua ohuteristerappausta kestävän asumisen vastaisena ratkaisuna.
Julkisivujen ohuteristerappauksessa on ilmennyt ongelmia heikon vikasietoisuuden vuoksi. Ohuteristerappaus on ollut 2000-luvulla suosittu uudisrakennusten julkisivuratkaisu, mutta sitä on käytetty myös betonielementtijulkisivujen remonteissa.
”Taloyhtiöiden ja kiinteistöjen omistajien on nyt oltava valppaana ennen kuin kymmenen vuoden vastuuaika päättyy ja korjaukset jäävät taloyhtiön maksettaviksi”, sanoo Raksystemsin johtava asiantuntija, kuntotutkija Santtu Suvanen.
Betonirakenteiden kuntotutkimuksiin erikoistuneen Suvasen mukaan ohuteristerappaus voi vaikuttaa maallikon silmissä lähes ikuiselta ja melko huoltovapaalta kivijulkisivulta. Todellisuudessa se vaatii varsin säännöllistä tarkastelua ja huoltoa.
”Erään järjestelmätoimittajan huolto-ohjeiden mukaan julkisivun silmämääräinen tarkastus tulee tehdä vähintään kahden vuoden välein ja perusteellinen tarkastuskierros 3–5 vuoden välein. Listalla riittää tehtävää lähes joka vuodelle – kuinka monessa taloyhtiössä siihen on varauduttu?”
Vaurioherkkä ja haastava rakenneratkaisu
Ohuteristerappauskerros on usein 5–10 millimetriä paksu, mikä tekee ohuteristerappauksesta edullisen rakenneratkaisun. Sen toteuttaminen onnistuneesti on kuitenkin tarkkaa työtä.
”Vastaan on tullut kohteita, joissa rappauksen paksuus on vain kolme millimetriä. Kolme millimetriä paksuutta julkisivun suojana on melkein kuin kananmunan kuoren verran. Sitä voi jokainen pohtia, miten paljon se suojaa”, Suvanen sanoo.
Ohuteristerappaukselle tyypillinen ongelma on pienet halkeamat. Niitä voi syntyä esimerkiksi puutteellisen työnaikaisen olosuhdehallinnan tai rappauksen paksuusvaihtelun vuoksi.
”Halkeamia ei useinkaan havaita maasta käsin tarkastelemalla, ja halkeamat pitäisi korjata heti”, Suvanen toteaa.
Halkeamien kautta sadevesi pääsee verkotuslaastikerrokseen ja ulkoseinäeristeisiin aiheuttaen kosteusongelmia ja pahimmillaan kosteusvaurioita. Suvasen mukaan on selvää, että lähivuosina edessä on merkittäviä kustannuksia vaativia julkisivukorjauksia myös nuorissa taloyhtiöissä ja kiinteistöissä.
”Se ei ole enää nykyhengen mukaista, sillä ympäristöystävällisessä rakentamisessa ja asumisessa tavoitteena on pyrkiä huoltovapaisiin, aikaa ja sääolosuhteita kestäviin rakenneratkaisuihin.”
Johtava asiantuntija, kuntotutkija Santtu Suvanen, Raksystems santtu.suvanen@raksystems.fi, p. 030 670 5617
Raksystems – Pohjolan paras, joka päivä!
Raksystems Groupin tehtävänä on auttaa kiinteistönomistajia pitämään rakennukset kunnossa. Tämä edistää kiinteistön käyttäjien sekä asukkaiden ja omistajien hyvinvointia. Myös ympäristö kiittää, kun edistämme aktiivisesti kestäviä valintoja ja arvoja. Vähennämme palveluillamme kiinteistöjen ympäristövaikutuksia ja kannustamme asiakkaitamme parempiin valintoihin.
Yrityksemme on perustettu vuonna 1989 ja työllistämme yli 600 asiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.raksystems.com.
Avainsanat: